Yöt päivät hoiti Hilja nyt Tiinan kanssa äitiänsä, ja hänen poskensa tulivat aina kalpeammiksi. Ulko-ilmaa nauttimassa ei hän uskaltanut olla paitsi yöllä, kun kaupungissa ihmiset nukkuivat, mutta silloin meni hän niittu-polkua pitkin kirkon-mäelle eli Nunnamäelle, joksi sitä myöskin kutsutaan.
Eräänä yönä; jona leski oli saanut nukkua ja Tiina valvoi, meni Hilja hiipien ovesta ulos ja riensi taas Nunnamäelle. Siellä istahti hän mäen notkolle. Meri oli tyyne kuin peili, ja laulu-rastaan ääni kuului meren saarista. Vähäinen vene näkyi merellä; sitä souteli kaksi poikaa. Vene läheni rantaa, ja pojat tulivat maalle lähellä sitä paikkaa, missä Hilja istui. Hilja näki heitä, kun he hänen sivutsensa tulivat, mutta hän ei vähänkään liikahtanut. Pojat katsoivat Hiljaa; hän oli mustissa vaatteissa, ja hänen kasvonsa olivat valkeat kuin lumi; ja peljäten tuota kalpeata olentoa läksivät he juoksemaan kotiansa, mitä vain ennättivät. Kotiin tultuansa puhuivat lapset äitillensä, että he Nunnamäellä olivat nähneet kummituksen. "Jos uskotte taikka ette", sanoi toinen poika, "on tämä toden tosi, että me näimme naisen mustaan pukuun puettuna; hänen kasvonsa olivat valkiat kuin haudasta nousseen. Se istui kökötti kivellä liikahtamatta; mustat silmät vain kummasti kiilustivat".
Poikien äiti, joka jo tuokion ajan oli maannut, nousi nyt vuoteeltansa, lausuen:
"Minäpä myöskin menen katsomaan, onkohan se siellä vieläkin. Kukaties on tuo jonkun pyhän nunnan henki, joka ei ole saanut haudassansa lepoa, vaan käyskentelee katsomassa tätä syntistä maailmaa. Täälläpä onkin muutamien vuosien kuluessa kaikki varsin muuttunut; pyhällä mäellä nyt kulkevat pöyhkeät röökinät ja keikastavat nuorten herrojen parissa juurikuin taitamattomat harakat, eikä yhtään muisteta, mitä vanhaan aikaan opittiin, että kirkon ympärystä on pyhä paikka".
Tämän lausuttuaan riensi akka Nunnamäelle päin, vaan poikkesi toki ensin naapuri-akan luo uutista puhumaan sekä pyytämään häntä kanssaan, koska yksin lähteminen tuntui vähän kamottavalta.
Vähän aikaa naapurissa oltua, meni akka kumppaninsa seurassa kummitusta katsomaan, ja tiellä puhuivat molemmat, mitä aaveita äiti ja äitin äiti entis-aikoina oli nähnyt, ja niitä juttujapa johtuikin muistoon varsin paljo. Jutellessaan akat jo ennättivät Nunnamäelle, mutta turhaan hakivat sieltä nunnaa, sillä mäellä ei näkynyt enään muuta, kuin muutama sinne istutettu nuori puu, joka tuulessa horjui. Tyhjäntoimittajina täytyi akkain kotiinsa jälleen palata; vaan jopa muutaman päivän perästä taas toisaalta kuului huhuja, että keski-yön aikana oli nähty mustiin puettu nainen Nunnamäellä, ja kun Tiina eräänä päivänä meni kaivolle vettä ammentamaan, tuli hänen luoksensa vanha akka, joka hänellekkin puhui tuon kaupungissa kulkevan jutun ja lisäsi vielä, että eräs ukko, joka ei juttua uskonut, oli sanonut: "Minä menen tulevana yönä vahtiin Nunnamäelle, ja jos nainen on ihminen niinkuin luulen, niin kyllä minä hänelle aika kyydin annan, koska hän täällä käy ihmisiä peljättämässä".
Tiina arvasi heti että nunna ei ollut kukaan muu kuin Hilja. Hän riensi sen vuoksi vesi-ämpärinensä yli-kertaan ja puhui, tavattuansa Hiljan, mikä huhu kaupungissa oli noussut, sekä varoitti Hiljaa menemästä Nunnamäelle, mutta tämä varoitus olikin tarpeetoin, koska Hilja ei olisikkaan saattanut mennä pois äitinsä tyköä, sillä jo ensi yönä korjasi kuolema hänen rakkaan äitinsä.
Lesken kuoltua läksi Hilja Tukholmaan, eikä kukaan aavistanut, että hän oli äitiänsä hoitamassa ollut, mutta kauan puhuivat Naantalin akat, että nunna oli istunut Nunnamäellä, koska ei hän saanut ihmisiltä rauhaa haudassansa.
Kahdestoista Luku..
Syyskuu oli loppupuolella, tuuli vinkueli ja ravisteli kellastuneita lehtiä puitten oksilta maahan, ja sateen pisaroita ruiskaeli vasten paronin maan-kartanon ikkunoita.