Hiljan huoneessa paloi valkea pöydällä olevassa lampussa, ja Hilja istui pöydän ääressä. Hän muisteli äiti-vainajatansa, joka nyt oli jo vähän kolmatta vuotta ollut maan povessa, ja ajatteli itseksensä: "Äiti käski minun kärsivällisyydellä koettaa saada mieheni mieltä kääntymään poijes maailman huonoista menoista, ja tätäpä olenkin koettanut, vaan turhaan — mutta, en tahdo valittaa — onpa minulla toki yksi, joka minua hellii, jolle elämäni on suuresta arvosta".
Näin ajateltuaan meni hän erääsen kamariin, jossa pieni poika lylleröinen tallusteli; poika oli muutaman kuukauden toisella vuodella ja asteli juuri ensimmäisiä, horjuvia askeleitansa. "Tuleppa tänne, minun Tommiseni!" sanoi Hilja, ja poika koetti kiiruhtaa äitinsä luokse. Hilja otti lapsen syliinsä ja rupesi juttelemaan hänen kanssansa, mutta samassa tuli patoni sisälle ja huudahti kiivaasti:
"Erinomaista, että sinä saatat lapselle puhua tuota raakaa suomen-kieltä! Eikö siinä ole kyllä, että hänen täytyy tuota koulussa oppia, jos hän elää — — noh! se ei nyt toki ole varsin luonnotointa, sillä kyllä hän sitä joskus tarvitsee, mutta että sinä hänelle, pikku paronille, saatat puhua semmoista kieltä, jota joka talonpoika puhuu, se ei sovi. Etkö ymmärrä, että sitä kieltä hän oppii, jota äiti hänelle puhuu".
Hilja katseli nöyrästi vaan vakavasti paronia ja lausui: "Herman! hartaasti olen toivonut hänen suomea oppivan ja sitä varten olen hänelle tätä kieltä puhunut. Sinun sukusi, Herman, on Suomen jaloimpia, sinunhan siis pitäisi oleman etupäässä kaikkia jaloja pyrinnöitä edistämässä, ja näistä pyrinnöistähän kansalliset ovat suuri-arvoisimpia. Miksi siis olet tätä vastaan, että poikamme oppii maamme kieltä? Minä en saata olla hänelle tätä kieltä puhumatta, sillä oma tuntoni minua siitä soimaisi".
"Noh, jos puhutkin, älä sitä kuitenkaan minun eikä muitten sivistyneitten kuulten puhu", varoitti paroni ja meni pois, paiskaten oven kiini.
Hilja jäi taas poikansa kanssa yksin huoneesen; tuuli vinkueli ulkona, ja Hilja istui alakuloisena miettien elämäänsä. Hän ajatteli itseksensä: "Melkein aina täytyy neidon noudattaa tärkeimmissä asioissa muitten mieltä, vaan silloin, kuin hän sydämmensä ystävän valitsee — valitsee hän oman mielensä mukaan, mutta voi! useinpa hän tässä valitsemisessaan pettyy!"
Pikku Tommi katseli äitiänsä ja äänteli vähäisen, mutta koska Hilja yhä vain istui mietteissään, nykäsi lapsi äitiänsä hameesta ja rupesi närisemään. Tämäpä auttoikin, sillä Hilja otti lapsen syliinsä ja hyväili tätä pientä lemmittyänsä. Hän istahti keinu-tuoliin ja rupesi pojallensa puhumaan, sanoen: "Istu, kiltti, sylissäni ja kuuntele, kun äiti laulaa:"
Oma kiltti poikaseni!
Nuku aitin helmassa,
Siinä olet turvassa.
Siinä surutoinna olet
Niinkuin kukka lehdossa,
Pieni lintu pesässä.
Minun sydän-käpyseni!
Nuku unta makeaa,
Uni voimat vahvistaa.