Kotia tultuani tapasin heti emäntäni, joka käski minua eineelle. Minä menin ja sisälle tultuani hämmästyin varsin, kun näin samat naiset, jotka tapasin salmen äyräällä. Rouva P. esitteli meitä toisillemme, sanoen: "Neiti Lehtonen, paronitar S, ja neiti Tuovi". Mutta vanha neiti tuli heti minun luokseni, ystävällisesti lausuen:
"Minä olen aina tottunut tädin nimeen, ja koska me nyt täällä syömme yhdessä joka-päiväistä leipäämme, niin soisin, että neiti Lehtonenkin minua tädiksi mainitsisi". Minä olin varsin kiitollinen, ja pian vanha täti ja minä tulimme hyviksi tutuiksi, mutta paronitar ei monta sanaa kanssani vaihettanut, vaan hänen veljensä poika, pikku Tommi, jutteli sen siaan varsin halusta kanssani. Minä olin nyt joka päivä tädin ja paronittaren seurassa, ja aina enemmän mielistytti minua paronittaren lempeä, suloinen olento. Enimmiten jutteli hän pikku Tommin kanssa, ja heidän puheistaan kuulin, että hän aina koetti lapsen sydämmeen isänmaallisia tunteita istuttaa. Harvoin hänen huulillansa hymyilyä näin, mutta kerran toki hänen mustat silmänsä loistivat ilosta, kun hän tädillensä sanoi: "katsokaa, kuinka Tommi nytkin on minun poika-vainajani näköinen".
Paronitar oli leski, ja hänellä oli ollut pieni poika, joka hänen suureksi murheeksensa kuoli parin vuoden vanhana; tätä lastansa muisti hän kaipauksella vieläkin.
Toinen Luku.
Naantalin kylpy-laitos on soma rakennus, ja sen sivulle on tehty kaunis sali, jonka seinät ovat melkein vallan akkunoina. Salin edustalla on ihan meren rannassa katettu käytävä, jossa kylpiät tavallisesti oleskelevat nauttien virvoittavaa meri-ilmaa. Täällä istuin minäkin eräänä päivänä loukossani, katsellen ihmisjoukkoa, joka käytävällä enentyi enentymistään. Täällä tapasivat monet nuoruuden ystävät toisiansa vanhoina harmaa-päisinä; monessa oli luonto, niinkuin muotokin, muuttunut vuosien kuluessa.
Minä näin pöyhkeän rouvan kulkevan edestakaisin käytävällä, ja eräs toinen istui katsellen häntä. Tämä toinen sanoi vieressä olevalle kumppanillensa: "Tuo pöyhkeä rouva L. oli nuoruuteni aikoina minun ystävänäni, vaan nyt, vaikka hän tietää, kuka olen, ei hän ole minua tuntevinaan, koska en ole yhtä rikas kuin hän".
Tämä oli minusta varsin kummaa, ja mieleni kävi oikein katkeraksi, mutta sitte näin taas erään vapaa-sukuisen korkea-arvoisan virkamiehen tulevan rantaan päin; hän oli varsin harmaa-päinen, mutta hänen korkea vartalonsa oli vielä sorea ja muotonsa kaikkiaan jalo. Tultuansa käytävälle katseli hän vähän ympärillensä ja läheni sitte vanhan-puolista pappis-miestä sanoen:
"No totta! joll'ei silmäni petä, olet veli A., vanha koulu-kumppanini. No nyt 'lyökäämme käsi kätehen, sormet sormien lomahan'" — ja vanhukset juttelivat nyt entisistä ajoista, katsellen toisiansa silmillä, joissa vielä nuoruuden ystävyyden tuli paloi. Tästä näöstä tulin taas paremmalle mielelle.
Vähän aikaa vielä loukossani istuttuani näin paronitar S:n, vanhan tädin ja Tommin tulevan käytävälle. Kaikkein silmät seurasivat paronitarta, mutta ikään kuin ei hän olisi sitä huomannutkaan, kulki hän käytävällä. Monen kuulin myös kuiskailevan, että paronitar oli ylpeä, mutta minä tiesin heidän väärin luulevan.
Paronitar istui Tommin viereen lavitsalle, mutta nähtyänsä minut, tuli hän heti ystävällisesti tervehtien luokseni. Vähän ajan päästä meni hän kylpemään, ja nytpä tuli monta niistä, jotka eivät ennen minua huomanneetkaan, kyselemään, milloin paronitar oli tuttavakseni tullut. Hyvin havaitsin arvoni siitä enentyneen, että paronitar oli kanssani puhunut, mutta pian jättivät he minun toki, sillä nyt tuli rantaan veneitä, joissa kylpiät pääsivät purjehtimaan.