Tyytyväisenä meni hän nytkin Hiljan kanssa myymään pipar-kakkuja. He menivät Viluluotoon asti, joka on kaupungista vähän paremmin kuin venäjän virstan päässä. Siellä on kaunis huone-rakennus, jossa on sali, kamari ja kyökki; kamarissa on lähde ja sen ympärillä soma aitaus. Tästä lähteestä silloin juotiin terveyden vettä. Vahti-palvelia ammensi vettä klaseihin, ja ottaaksensa näitä vastaan kurkoittivat ylpeät röökkinät hienoja sormen-päitään. Nämät veden-juojat aamuisin enimmiten ostelivat pipar-kakkuja, ja senpä vuoksi Niilo ja Hilja sinnekin riensivät.
Lämmin oli kesäinen aamu, kaste-helmet kimaltelivat puissa ja ruohossa. Kissan-käpälät nurmikolla kukoistivat, ja Hilja olisi halusta viipynyt kukkia poimimassa, mutta Niilo joudutti häntä pois. Pian he joutuivatkin Viluluotoon. Täällä oli kaunis keto, johon käytäviä ja lehti-majoja oli tehty vedemjuojien huviksi.
Paljo oli nyt herroja, rouvia ja neitosia kuljeskelemassa käytävillä. He näkivät Niilon sekä Hiljan tulevan ja huusivat näitä lähemmäksi. Lapset lähenivät, ja pian vähentyi kakut koppasista. Niilolla ei enään ollut mitään kopassa, mutta Hiljalla oli vielä vähäisen. Hän istui nyt käytävällä olevalle lavitsalle odottamaan, että hänenkin koppansa tyhjäksi tulisi. Kissan-käpälät oli hänellä vielä kädessä ja hän sitoili niistä kiehkuraa, mutta tätä tehdessään katseli hän aina välimmiten neitosten somaa vaatetusta, ajatellen: "Mistä nuot tehdyt mahtanevatkaan olla, kun ne noin loistavia ovat". Hänen näin ajatellessaan tuli eräs somasti vaatetettu neito hänen luoksensa, kysyen:
"Sanoppa, kaunis lapseni, mitä tuosta kiehkurasta tahdot".
Hilja ei vastannut mitään; hän ei kuullut mitä kysyttiin, sillä hän katseli vain neitosen vaatetusta, joka hohti niin siniseltä, kuin kesäinen taivas. Hän kurkoitti kättänsä, hypistääksensä edes vähän tuota kaunista hametta. Neito huomasi lapsen ihastuksen ja hymyili alhaisesti, vaan kysyi sitte toisen kerran: "Sano nyt, minun kaunis tyttöseni, myytkö tuon kiehkuran minulle?"
Hilja antoi kiehkuran, ja neiti pudotti muutaman pennin lapsen käteen, vaan kiehkuran laski hän päähänsä ja meni sitte hyppien pois kumppaniensa luoksi, joille hän sanoi:
"Tulkaatte katsomaan tuota kaunista tyttöä, joka pipar-kakkuja myy; minä ostin häneltä tämän kukkakiehkuran, saadakseni häntä katsella vähän aikaa".
"Mennään", huusivat kaikin, ja nyt näki Hilja, miten monta neitoa tuli hänen luoksensa. Kaikki tahtoivat he ostaa hänen kakkujansa, ja sillä aikaa, kuin Hilja koppansa tyhjensi, tarkastelivat häntä nämät ylhäiset neitoset ja kuiskailivat toisillensa: "Ah! tuopa vasta on ihana lapsi". Hilja ei kuullut, mitä neidot ajattelemattomuudessaan kuiskailivat, ja sepä oli onni, sillä pian on turhuuden siemen kylvetty viattomaankin sydämmeen.
Lapset olivat nyt saaneet koppansa tyhjiksi ja läksivät kotia, vaan toisena päivänä menivät he taas ja palasivat jälleen, tuoden tyhjät kopat takaisin. Näin oli jo enempi puoli kesää kulunut, kun eräänä päivänä Niilo ja Hilja menivät tänne salmen rannalle poimimaan kukkia männistöstä. Herras-väki osti halusta metsän kukkia: sirkun-kellot olivat heille hyvän hajunsa vuoksi erittäinkin mieluisia, ja näitä lapset nyt poimivat männistöstä. Hiljalla oli jo koko joukko sirkun-kelloja, ja hän meni istumaan tänne kalliolle, suoriaksensa kukkia vähille kimpuille; sen tehtyänsä sitoi hän vielä itsellensä kiehkuran, laski sen päähänsä, niinkuin hän oli nähnyt vieraan neitosen tekevän kissan-käpälä-kiehkuralla, ja otti sitten kukkakimppunsa polvillensa. Meren aallot loistivat hiljaa vuoren kylkiä vastaan, ja Hiljan suuret mustat silmät katselivat niitä, mutta toiveensa ja ajatuksensa lensivät kauas tulevaisuuteen, vaan samassa tuli hänen veljensä huutaen:
"Hilja! mitäs siellä teet? istut kökötät, kuin vanha kanto metsässä".