Eräänä kauniina kesäisenä iltana, kun Aimo wäsyneenä oli palannut metsästysretkiltänsä, meni hän korkealle Kappolanwuorelle lepäämään. Täällä hän katseli nyt mielihywällä Katumaan wälkkywää wedenpintaa ja tuuheaa metsikköä, joka ikäänkuin kiehkurana ympäröitsi järweä; mutta siinä hänen katsellessaan tuuditteli metsän hiljainen humu hänet makeaan uneen. Unissaan hän kuuli kanteleen surullisen äänen kaukana kaikuwan. Hän katseli sinne päin, josta soitto kuului, ja näki Mantereenwuorella nuoren ihanan neidon, joka nyt kurkoitti hänelle käsiänsä, huutaen suloisella äänellä: "Aimo, sorea, wäkewä Aimo, auta minua! Pelasta Lempi raukka Kammon kahlehista!" Ilta-aurinko laski wiimeiset säteensä neidon keltaisille kiharoille, juuri kun Aimo häntä katseli, ja tunne ennen tuntematon nousi Aimon sydämmeen. Hän huusi, nyt ihastuneena: "Lempi, minä sinut pelastan, waikka wiimeiset woimani menettäisin!"
Nämät sanat huusi Aimo warsin ääneen ja heräsi unestaan. Hän katseli ympärilleen — ilta-aurinko säteili wielä läntisellä taiwaanrannalla, mutta Mantereenwuorella ei neitoa näkynyt. Aimo hieroi silmiänsä ja katseli taas wuorelle päin, waan eipä Lempeä näkynyt. "Minä hohko!" huudahti nyt Aimo, "olenpa uneksinut, mutta tuo unennäkö on wienyt rauhani." — Näin ajatellessaan hän kuuli warsin läheltä metsiköstä laulun äänen, ja laulun sanat kuuluiwat:
"Ensin on metsä, ja sitten on wettä, ja sitten on korkea wuori, ja sen korkean wuoren takana on neito kaunis ja nuori."
"Mistäpä tuo laulaja on?" sanoi itseksensä Aimo, "eipä hän minun wäkeni joukosta ole." Hän meni nyt sinne, josta laulu kuului, ja näki nuorukaisen, joka istui puun juurella.
"Mistä sinä olet? Miksi täällä laulelet? Ja mitä laulusi merkitsee?" kysyi Aimo.
Nuorukainen wastasi: "Paljon sinä kyselet, wäkewä Aimo, mutta wielä enemmän tahdon sinulle wastata: Lauloinpa sen wuoksi, että laulullani toiwoin woittawani sinun huomiotasi, koska en rohjennut lähteä luoksesi. Kowan Kammon palweluksesta tulen. Olen siellä wähän aikaa ollut, waan en wiihdy hänen luonansa. Lauluni merkitsee, että tuolla Mantereenwuoren takana on neito niin ihana kuin kewäinen aamu. Kammo on ryöstöretkillänsä hänet tuonut kaukaisilta mailta jo hänen pienenä ollessaan. Neito kammoksuu Kammoa ja tahtoo pois wankeudestansa, mutta Kammo aikoo hänet myydä orjaksi, saadaksensa suuret rahat. Tyttö raukka ei pääse laweammalle yksin kulkemaan kuin tuonne Mantereenwuorelle, sillä Kammon wartijat owat hänet niin ahtaalle piirittäneet; mutta wäkewä Aimo, sinä, joka olet urhoollinen ja mahtawa, pelasta Lempi Kammon kahleista!"
"Lempi, sanot sinä! Onko hänen nimensä Lempi?"
"Onpa niin."
"Ah, unennäköni kaunotar, hän siis on olemassa! Kuinka saisin Lemmen, oman ihanteeni nähdä?"
Nuorukainen wastasi: "Joka ilta wähän ennen auringon laskua tulee Lempi Mantereenwuorelle itseänsä ulkoilmassa wirkistyttämään. Ole niihin aikoihin täällä wuorella, silloin hänen saat nähdä."