"Äidin rakkaus!" sanoi rouwa. "Oikein sanoit, se on wäkewä tunne sydämmessämme. Minä katselin lapsiasi ja ajattelin: Kuinka kowaa olisikaan, jos minun täytyisi nähdä omat lapseni tuossa tilassa — ja päätinpä ottaa sinut ja lapsesi asumaan tuonne meidän leiwintupamme takana olewaan kamariin. Siellä saat työtä tehdä ja olla minun ruoassani. Katso, Anna, tämän lahjan antoi sinulle äidin rakkaus."
Annan silmistä wieri kyyneleitä, ja hän kiitteli sydämmellisesti entistä emäntäänsä. Mutta rouwa sanoi:
"Älä minua kiitä. Anna, sinä olet köyhyydessäsi rikkaampi kuin minä, sillä sinulla on tyytywäinen sydän, mutta minä olen usein tyytymätön, waikka minulla on maallista tawaraa kyllä. Sitä tahdon sinullekin antaa, mutta hywällä esimerkilläsi ja'a sinä sen sijaan minulle parempaa tawaraasi: sitä täydellistä tyytywäisyyttä, joka kaikissa elämänwaiheissasi sinut noin onnelliseksi tekee."
Katri.
1.
Kirkkaana paistoi aurinko taiwahalla, laskein kultaista loistettaan aamu-tuulessa hiljaisesti liikkuwille joen aalloille, ja kaste-helmet kimalteliwat puissa sekä ruohossa. Joen-äyräällä oli kankaita walkenemassa, ja näitä katsomaan tuli nyt eräs kahdeksantoista-wuotinen neito. Hän oli hoikka warreltansa, waan kaswonsa ymmyrkäiset ja werewät, ja hänen waaleat hiuksensa oli pantu kahdelle kauniille palmikolle, jotka pehmeinä putoiliwat hänen hartioillensa. Neito kantoi olallansa pari kankaan mittaa, joita hän taas alkoi laskea walkenemaan; hän ennätti net jo lewittää äyräälle ja aikoi niitä juuri ruweta nappuloimaan, kun maantieltä kuului ratasten jyrinä. Tyttö tuskin ennätti katsoa taaksensa, ennenkuin kuuli tutun äänen huutawan:
"Kas niin, Katri! Tuo on hywä, laita wain kapiot walmiiksi, sillä nyt minä jo pian tulen."
Tämä puhuja oli Anttilan Antti, yhdenkolmatta-wuotinen poika. Hän oli kylän nuorukaisista kaikkein kelwollisin ja oli ollut Katrin rippikoulu-kumppani. Antti wei nyt puukuormaa kaupunkiin, ja nähtyänsä Katrin äyräällä koetti hän saada tämän kanssa naimis-kauppaa alkuun, mutta Katri wastasi:
"Mitäs tuommoisia puhut? Luuletpa warmaankin minua hywin herkkä-uskoiseksi."
"En luulekkaan, mutta sanon wain, että jos joku minua ennen tulee pyytämään sinua omaksensa, niin älä häntä ota. Kuule! Teetkö niinkuin pyydän?"