Manta. Posteljooni toi taas kirjeen. (Antaa kirjeen Almalle ja rupeaa sitten tomuja pyyhkäisemään).
Alma (Huudahtaen) Ah! (lukee kirjettä itsekseen ja huudahtaa muistamatta Mantaa). Arthurilta! Todellakin! Olenhan aina aavistanut, että minua rakastit. — (Lukee taas ja puhuu sitten ääneensä). Ja hän tulee pian tänne, ellei sota syty, ja siksi on kihlauksemme meidän välillämme salaisuutena. Omituista ja hupaista, että minun ja Arthurin välillä on salaisuus, josta ei muut tiedä.
Manta (Puoliääneensä). Paitsi minä, paitsi minä, mutta en minä sitä kellekään puhu. (Menee hiljaa peräovesta).
Alma. Oliko täällä ketään? (Herra Varovainen tulee). Ei, isäni vain tuli.
Neljäs kohtaus.
Alma. Herra Varov. Sitten Rouva Varon. Janne ja Manta.
Alma (Pistää kirjettä taskuunsa hämillään ollen). Isä on jo vaatteissa; olen vielä täällä enkä ole mitään töimiellut.
Herra Varov. Et muuta, kuin lukenut kirjettäsi.
Alma (Hämillään). Kirjettäsi?
Herra Varov. Niin, olihan sinulla juuri Hilman kirje.