Manta. Janne.
Manta. Mitä tohinaa ja tointa heillä nyt taas lienee? (Tarkastaa sokeritoppaa) kaksi sokeritoppaa! — (Ovea koputetaan) Kuka siellä tulee? — (Aukaisee oven. Janne tulee sisälle, tuoden leiviskän halivia). Kah! sinäkö se olitkin, luulin sieltä parempiakin tulevan.
Janne. Parempia? Mitäs kettuilet. (Nyppäsee häntä hiasta).
Manta (antaa Jannelle kyynäspäällään vähäisen tuuppauksen). Kettu olet ehkä itse.
Janne. No älä nyt suotta ole pahalla tuulella, olemmehan kuitenkin hyviä ystäviä. (Hyräilee) "Ja tuleepa meistä nätti pari ämmäin kiusallakin".
Manta. Meistä! Millä sinä vaimoasi elätät. Köyhiä olemme molemmat; ei meistä paria tule, luota sinä siihen.
Janne (Jäykästi) Vai niin, sitten menen sotaan.
Manta. Eihän sinun sotaan tarvitse lähteä, mutta jos sinun ottaisin, niin kuolisimme nälkään. Et sinä perhettä voi elättää.
Janne. No älä sinä siitä huoli, kun vain pidät minusta, niin kyllä sitten eletään. Kas vain, et antanut mennä sotaan!
Manta. En minä kenestäkään niin vähän pidä, että minun tähteni antaisin sotaan mennä, mutta ei meistäkään paria tule. Jos olis, millä alkaisimme — mutta —