Jukka. Vai pelkäätte — se on turhaa! Viinasta olen jo kylläni saanut, sepä on minun mieron-tiellekkin saattanut.
Hoikka. Kuinka olet tuohon tilaan joutunut?
Jukka. Kertomus elämästäni on kyllä surullinen. Niin kauan, kuin Mannilassa olin, kävi kaikki hyvin, mutta sitte muutin tänne kaupunkiin ajajaksi; vilu tuli tuolla ulkona, ukko viina-puodin ovi-taulussa kehoitti, pikari kädessä, minua lämmitystä ottamaan, ja kerta menin ensi kerran, sitten tiesin tien, ukko pikari kädessä nauroi, kun ajoin sivuitse, tiesinhän poiketa taaskin. Viina-tehtaista tulvaili viinaa, jota puodeissa ja krouveissa kaupattiin, ja miehistä on tullut juomareita. Vaimoni koetti elättää ja vaatettaa lapsiamme, mutta minun oli viinan-himo valloittanut niin, että join hänen vaatteensakkin. (Äänettömyys. Jukka pyhkii silmiänsä.) Vaimoni sai levon haudassa, vaan silloin omaa-tuntoani pisti, koska tiesin olevani syypään hänen aikaiseen kuolemaansa.
Hoikka. Noh, tuon ymmärsit etkä vain lakannut tuosta ilkeästä juomisesta —
Jukka (kolkosti.) En, yhtä ahnaasti join viinaa, kuin viinantehtailia kokosi rahaa, mutta — viime yönä, kun pieni Mattiseni jäätyneenä makasi lumi-kinoksella, silloin vihdoinkin sai sydämmeni kolauksen, semmoisen, että teidän viinanne, herra, ei minulle enään maistu.
Hoikka. Sinä olet hävytöin, mitä se minuun koskee, että sinä olet juomari?
Jukka. Herra! Lakatkaatte aikanansa viinalla rahaa kokoomasta, sillä kerran täytyy teidän ja krouvarin, yhtä hyvin kuin juomarinkin, tehdä työstänsä tiliä. (Kovasti.) Herra, teidän työnne kylvää kyynelettä, jotka kuumana kerran polttamat sydäntänne. Älkää myöhästykö parannuksessa niinkuin minä! (Ompelia tulee sisälle.)
Kolmas kohtaus.
Entiset. Ompelia, Rouva, Palvelioita ja vieraita viinantehtailioita.
Ompelia. Hyvää päivää. Tässä on rouvan kappa, se on nyt valmis ja varsin hyvin sopii, sen vakuutan. (Rouva tulee juosten sisälle.)