Alfred. Jukka, se juoppo-ralli, mikä hänen nyt hävyttömäksi teki; tavallisesti hän on tyytyväinen, kun vain ryypyn ja muutaman hopea-rahan saa.
Rouva (istuu syvissä ajatuksissa, sanoen itseksensä): En saa noita ukon sanoja mielestäni.
Hoikka. Sen kyllä uskon, että hän silloin on tyytyväinen, kuin ryypyn ja rahaa saa, mutta en minä hänelle rahojani jakelemaan ruvennut, viinaan hän net heti olisi pannut.
Alfred. Ja isäni olisi rahansa takaisin saanut, hahahaa!
Hoikka (närkästyneenä.) Vaiti poika!
Alfred (äitiinsä kääntyen.) No äitiseni, oletteko vallan peljästyksissä vielä, koska ette mitään virkkaa. (Kävelee laattialla.)
Rouva (itseksensä.) Hän sanoi: Jollei ensimmäisessä, niin toisessa polvessa hukka net perii — Alfred — Alfred! oletko sinä tuhlaaja-poika?
Alfred. Mitä sanotte, Äitini?
Rouva (herää ajatuksistaan.) Mitäs kysyt, lemmittyni?
Alfred. Kysyn vain, mikä teitä kaikkia nyt vaivaa? Mökin ukko on teidät vallan noitunut.