Rouva. Niin totta tosiaankin olen varsin peljästyksissä vielä.
Alfred. Mutta isäni, ettekö häntä tuntenut? Hän on monta kertaa tuolla viina-tehtaalla minulle jutellut, kuinka hän ennen muinoin oli isäni leikki-kumppanitta, ollessaan juoksu-poikana isäni kodissa.
Hoikka (laskee sormensa nenänsä päälle.) Ah! nyt muistan. Olisiko tuo rahjus sama Jukka — hm — hän oli sorea, hilpeä poika, kun meni naimisiin ja muutti pois appensa torppaan, ja nyt —
Rouva. Ja nyt on hänellä juomarin muoto, huh —
Hoikka (katsoo kelloansa.) Ah! minun täytyy lähteä jo, meillähän on kokous kauppias Pohatalla. (Menee.)
Neljäs kohtaus.
Alfred. Rouva.
Alfred (äitiinsä kääntyen.) Äitiseni, kotia tullessani tapasin muutamia yli-oppilaita, entisiä koulu-kumppaneitani, minä kutsuin heitä tänne illalliselle. He sanoivat, että heidän on kiirut matkalle jälleen, mutta minä vakuutin, ett'ei heiltä mene paljonkaan aikaa hukkaan, sillä täällä eivät tapaa ketäkään muita paitsi minua ja saattavat siis tulla vain matka-puvussaan.
Rouva. Kyllähän illallisen saavat, milloin vain tulevat. Jahka menen toimeen, minä lähetän palvelian pöytää kattamaan — näkeväthän, että sinulla on oma palvelia — ja mitä juomia tahdot? noh kilistä vain kelloa ja lähetä Markulla sana, niin kyllä kohta annan tuoda mitä tahdot.
Alfred. Kiitoksia äitiseni! te olette aina hyvä.