Hänen virkavuotensa läheni loppuansa. Mitä tapahtuisi nyt? Jos Tiberius ei seuraavana vuonna jälleen tulisi tribuuniksi, joku seuraaja voisi tehdä tyhjäksi koko hänen työnsä. Valittaisiinko hänet uudestaan? Mutta se oli aivan hallitusmuodon vastaista, ellei itsemääräämisvaltainen kansa uudella lailla päättänyt, että tribuuni voitiin toistamiseen valita. Sellaista päätöstä Tiberius tähysteli, ja nyt vasta oikeastaan hänestä tuli agitaattori. Suunnaton kiihko vallitsi.
Ylhäällä Capitoliumilla, siellä missä nykyisin Marcus Aureliuksen ratsupatsas seisoo — mutta paikka oli silloin paljoa laajempi ja vapaampi kuin nyt —; siellä ylhäällä kokoontui kansa puisten kaiteitten välille. Kansan oli päätettävä uusintavaali. Mutta peljättiin jo pahinta: jotain väkivallantekoa! Tiberius itse vitkasteli näyttäytyä. Sillä hän tarkasteli kotonansa elättilintujansa, ja katso, ne eivät syöneet mitään. Yksi kana vain lähestyi ruokaa, mitä hän oli ripoitellut, mutta se kääntyi heti pois, ojensi vain vasenta siipeänsä ja venytteli lisäksi vasenta jalkaansa; sitten se pani maata. Se oli paha enne.
Vihdoin näyttäytyi Tiberius Capitoliumilla. Kellään ei ollut aseita, sillä aseen pitäminen Roomassa oli kiellettyä. Mutta samalla Capitoliumilla senaattoritkin pitivät kokousta läheisessä "Uskollisuuden" temppelissä. Silloin yhtäkkiä syöksyi esiin joku, joka kirkui hermostuneelle kansanjoukolle uhkauksia, senaattorien uhkauksia. Kansa ulvoi ja pirstoi penkit ja kaidepuut asestautuakseen haloilla.
Tiberius kohottautui suoraksi ja teki melskeessä jonkin kädenliikkeen päätänsä kohti. Heti kiljuttiin: "Hän tahtoo diadeemia." Silloin senaattorit syöksyivät temppelistä, kokonainen jono urhoja; kansa hajaantui arkamaisesti; ylhäiset herrat sieppasivat poisheitettyjä puuriukuja ja karttuja ja löivät heti maahan kenen voivat. Gracchus hiipi pois, kaatui ja iskettiin puun kappaleella kuoliaaksi kuin koira, hänen ruumistaan raahattiin halki kaupungin ja heitettiin Tiber jokeen.
Tämä tapahtuma on tehnyt kauhistavan käänteen. Sillä alkaa Roomassa verilöylyjen vuosisata (133—40). Koskaan ei vielä tähän saakka kansalaisveri ollut kaupungissa virrannut. Ja vielä seuraavina päivinä jatkui murhaamista. Tosiasia on, että ei kansa, vaan optimaatit Rooman historiassa sen alkoivat.
Myrsky oli puhjennut. Meri lainehti korkealla. Mutta kiihko talttui. Juuri nyt Scipio Aemilianus Numantian voittajana palasi Espanjasta. Pakoitettuna tiliä tekemään Scipio sanoi, että hänen lankonsa Tiberius on syystä lyöty kuoliaaksi (vuonna 131). Hän tahtoi kulkea turvassa ja lähestyi nyt ultra-tories miehiä. Lisäksi Tiberiuksen peltolaki tosiasiassa osoittautui mahdottomaksi toteuttaa; se ei ollut kyllin huolellisesti valmisteltu. Yritettiin valtion maitten jakoa, yksityismaaomaisuuden pakkoluovutusta Italiassa; mutta se aiheutti pulmia, mielivaltaa, juonia, salamyhkäistä toimintaa, katkeroitumista, ristiriitoja loputtomiin. Lopuksi Scipio rupesi puolustamaan koko yrityksen raukeamaan jättämistä. Senaatti paukutti käsiänsä. Tiberiuksen työ oli tuhottu.
Suurin kunniasaattuein senaatti eräästä ratkaisevasta istunnosta oli Scipion kotiin saattanut. Seuraavana aamuna löydettiin Scipio kuolleena vuoteestaan.
Scipio kuollut! salamurha! Uusi rajaton mieltenkuohu. Kuka oli syyllinen? Ei kukaan tiennyt. Tänäkään päivänä emme sitä tiedä. Hyvin silmiinpistävää on, että tutkimukset heti alussaan vaimennettiin. Kostotyö se varmaan oli. Corneliaa itseänsä, Tiberiuksen äitiä, on arveltu alkuunpanijaksi. Mutta se on mahdotonta.
Cornelialla oli, kuten Wilhelm Tellillä, kaksi nuolta viinessänsä.
Ensimäinen nuoli oli ammuttu; hänen Tiberiuksensa oli saanut surmansa.
Nyt hänellä vielä oli toinen, jolla hän voi kostaa, poikansa Gaius.
Mutta hän ei tahtonut kostaa. Tuskaisena hän koetti Gaiusta pidättää.
Gaius oli yhdeksän vuotta nuorempi veljeänsä. Hänkin oli nauttinut mitä huolellisinta kreikkalaista kasvatusta puhtaimman siveellisyyden ja inhimillisyyden pohjalla, Yksi sydän sykki molemmissa veljeksissä; liikuttavan veljesrakkauden näyte. Mutta Gaiuksella oli kymmenen kertaa suuremmat lahjat, varsinkin enemmän käytännöllistä järkeä, lisäksi kiihkeätä haltioitumiskykyä, äkilliseltään puhkeavaa väkivaltaisuutta: loistava ilmestys, huomiota herättävä, Rooman ja ehkäpä koko maailman suurin, valtaavin puhuja, senvuoksi vastustajaansa kauhu, mutta ei komeutta ja loistoakaan pahaksensa paneva. Jo vuosina 131—126 hän. erinäisissä tapauksissa ryhtyi taisteluun; hän tunsi silloin, että kansa ihaili häntä, hänen veljensä vuoksi, ja se pani hänen nuoren verensä kuohumaan. Senaatti lähetti hänet quaestorina Sardiniaan ja pidätti häntä siellä, toivoen, että hän siellä suokuumeeseen kuolisi. Sielläkin näyttäytyi heti hänen persoonallisuutensa voima. Oli talvi; hänen sotilaitansa paleli ja he näkivät nälkää; nuori mies taivutti Sardinian paikkakunnat ilman sen enempää korvausta varustamaan sotilaat vaatteilla; niin, hän hankki viljaa Algierista, Afrikasta Numidian kuninkaalta. Mutta hänen sydämessään eli kostonjano, ei mitään muuta. Hän viivytteli vielä. Silloin ilmestyi hänelle, niin kerrotaan, hänen veljensä Tiberius unessa ja puhui: "Mitä sinä vitkastelet, Gaius? Sinä et pääse kohtalostasi. Meillä molemmilla on yksi elämä ja yksi kuolema."