Mutta missä viipyy Messalina? Puhuisimmeko ainoastaan Claudiuksen talonpalvelijoista? Tosiaankin, ministerien ohella, jotka olivat keisarin oikeana ja vasempana kätenä, oli vieläkin toinen valta, joka keisaria vasta oikein hallitsi. Tämä oli hänen puolisonsa, nuori keisarinna Valeria Messalina. Hän oli, kun hänen puolisonsa tuli keisariksi, vasta 17-vuotias, solakka ja kultakutrinen, täydessä nuoruudensulon lumoavaisuudessa, mutta samalla aistillinen, himokas ja voittamaan tottunut, vehkeilevä nainen ja viettelykykyinen, mutta lisäksi kiivas, niin, raivotar intohimossansa. Hänen historiallinen suurtekonsa oli, että hän synnytti Claudiukselle keisarinpojan. Nyt oli saatu keisarillinen prinssi! Keisari oli ihastuksissaan. Ajateltakoon, näissä lapsiköyhissä piireissä! Kenellekään edellisistä kolmesta keisarista, keisarikauden 72 vuoden kuluessa, ei ollut tähän saakka poikaa syntynyt. Claudius nimitti lapsen Britannian valloituksen muistoksi Britannicukseksi. Mutta sitä ehdottomammin vallitsi Messalina, joka oli synnyttänyt kruununperillisen, ja voi uskaltautua kaikkeen, todellakin kaikkeen. Senvuoksi talon ministeritkin taipuivat täysin hänen tahtoonsa. Ja hän soi itsellensä kaiken; hän ei tuntenut lainkaan pidättyväisyyttä. Roomassa vallitsi naiskomento, kuin olisi Kleopatra nyt voittoisana tehnyt tuloansa. Mutta Kleopatra oli viisaampi kuin Messalina. Tosin varmaan koko joukko riettaita juttuja, joita kerrotaan, on liioittelua; sillä kun keisarinna kuoli, Rooman juorut syytivät joka taholta lokaa hänen päällensä. Mutta vaikkapa niinkin, sarja tosiasioita ei ole kiellettävissä. Mitä varten Messalina oli nainut tämän Claudiuksen aikana, jolloin mies ei vielä mitään merkinnyt! Yksinomaan ollakseen hänestä piittaamatta. Nyt, kun hänen puolisonsa oli tullut keisariksi, hänellä oli mitä verrattomin asema, ja hän ei nyt yksin harjoittanut avoimesti lukuisia rakasteluitansa (oliko mies gladiaattori vai tanssija, oli hänelle yhdentekevää; hieno Vitellius oli saanut saaliikseen hänen tohvelinsa ja kerskaili sillä, että aina kantoi sitä sydämellänsä); sitäpaitsi oli vaarallista torjua hänen rakkauden tarjoustansa; ken oli ynseä, joutui hänen kostollensa alttiiksi. Messalina voitti Iulian, Augustuksen paheellisen tyttären, siinä, että hänkin osasi surmata tai surmauttaa. Mutta hän tarvitsi ennen kaikkea rahaa suosikkiensa onnellistuttamiseksi ja avasi senvuoksi suuren liiketoimisten, jossa myytiin kansalaisoikeuspapereita ei-roomalaisille ja virkapaikkoja roomalaisille. Kansalaisoikeus ja virat ostettavissa! Luonnollisesti Narkissoksen ja muiden hovivirkamiesten piti hoitaa tässä liikepuoli.
Mutta palatsissa esiintyi myös vastustusta, ryhmä arvostelevia henkilöitä. Ne olivat prinsessat Livilla ja Agrippina, kaksi merkitsevää naista, Caligulan sisaria, Claudiuksen veljentyttäriä; ja heidän puoltansa piti Seneca, merkitsevin henki Rooman miehisessä maailmassa. Messalina vihasi näitä kolmea. Seneca, joka kaikissa taloissa melkein kuin pappi saarnasi tapain puhtautta ja elämän pyhittämistä, ei ollut hänen silmissänsä muuta kuin vastenmielinen lavertelija. Claudius osoitti myötätuntoisuutta häntä kohtaan; se voi käydä vaaralliseksi. Livilla taaskin oli ihmeen ihana, muhkea nainen, loistava rotuihminen, mutta omaatuntoa vailla (kuten muutoin Agrippinakin) ja kevytmielisissä puuhissa kaiken todennäköisyyden mukaan Messalinan tasa-arvoinen kilpailijatar. Asia suoritettiin pian: Livilla ajetaan maanpakoon, sitten surmataan. Senecaa syytettiin luvattomasta yhteydestä hänen kanssansa; hänenkin on kuoltava, mutta Claudius pelastaa hänet Korsikkaan.
Agrippina jäi noista kolmesta yksin jäljelle. Hän oli silloin jo leski ja hänellä oli nelivuotias poika, Nero. Messalinan täytyi kokea, että katurahvas välistä tälle pienelle Nero prinssille toimeenpani suurempia kunnianosoituksia kuin Britannicukselle. Hän oli raivoissaan, mutta hän ei tehnyt lapselle mitään.
Silloin tuli kova onni. Eräs ministereistä, Polybios, kunnian mies, vastusti keisarinnaa muutamassa puuhassa. Heti tämä surmautti hänet. Silloin kääntyvät kaikki muut ministerit hänestä pois. Suuri Narkissos on nyt hänen julkinen vihollisensa. Hänen piti pian saada kokea sen vaikutusta.
Vuonna 47 vihdoinkin kuuma rakkaus valtasi hänen sydämensä niin monien kevytmielisten huvittelujen perästä. Hän oli nyt 24-vuotias. Hän rakasti Rooman tunnustetusti kauneinta miestä, joka oli vain vähän häntä vanhempi, Gaius Siliusta, ja hänet valtasi mielettömän hurja ajatus mennä hänen kanssansa naimisiin. Claudius tunsi hänet hyvin; hän oli äskettäin määrännyt tämän Siliuksen konsuliksi; niinpä ei voi olla epäilystäkään, että Claudius, kun kyseessä oli niin huomattava nuori mies, myöskin sai tietää näistä häistä, jotka tosiaankin tapahtuivat kaikin tavanmukaisin menoin, vaikkakaan Claudius ei ollut silloin Roomassa. Mutta usein ilmenneessä tylsistyneisyydessään hän antoi asian toistaiseksi mennä menojaan. Messalina odotti, että hän lähettäisi hänelle erokirjeen; mutta hän ei tehnyt sitä. Messalina oli siis maailman silmissä kaksoisaviossa: suunnaton häpeäjuttu todellakin; mutta tosiasia on syyttä julistettu uskomattomaksi, mahdottomaksi. Tällainen kaksoisavio oli tulos poikkeuksellisista olosuhteista. Olettaenkin, että Messalina toivoi avioeroa, hänen vallassaan kumminkaan ei ollut saada sitä toteutetuksi. Kun Claudius hänen ottamistansa liikavapauksista huolimatta ei ollut lähettänyt hänelle erokirjettä, ei hänelle kiihkeässä intohimossaan jäänyt muuta jäljelle kuin toimia siten, kuin hän teki. Ja hänen kaikkivallantunteensa antoi hänelle rohkeutta; sillä Claudius oli tähän asti mukautunut kaikkeen. Tosin kaksoisavio herätti yhteiskunnassa mitä suurinta pahennusta; mutta keisarilliset henkilöt tunsivat olevansa lakien yläpuolella.[81] Samanluontoisia tapauksia ei myöskään puuttunut; Plauciusta syytettiin Ciceron aikana kaksoisaviosta,[82] se oli siveellisesti moitittavaa, mutta nähtävästi ei oikeudellisesti rangaistavaa; Iulius Caesar oli tahtonut suorastaan lailla suojella monivaimoisuutta,[83] ja suuri Marcus Antonius oli mennyt naimisiin Kleopatra kuningattaren kanssa ollessaan Octavian puoliso.[84] Miksi tämä ei kävisi päinsä Messalinalle? Claudius oli hänelle ehdottoman alistuvainen, ja todella ei liikahtanutkaan; hän näytti suhtautuvan asiaan levollisesti.
Mutta Messalinan vihollinen Narkissos ymmärsi käyttää hyväksensä tapahtumaa. Hän antoi keisarin ymmärtää, että Silius, keisarinnan nuori puoliso, luonnollisesti tavoitteli keisarinarvoa. Narkissos esitti siitä todistajiakin. Salahanke majesteettia vastaan! Claudius oli arka; hän vapisi heti henkensä menettämisen pelosta, ja kuolemantuska teki hänet kykeneväksi kaikkeen.
Hän oli niin pelkurimainen, kerrotaan, että etsitytti aseita jokaiselta luonansa kävijältä; niin, hän pelkäsi kirjuriensa metallipiirrintäkin; sillä nämä piirtimet olivat teräviä kuin neulat, koska niillä kirjoitettiin vahaan. Senvuoksi Claudius pari vuotta aikaisemmin (vuonna 42) oli surmauttanut muitten muassa Appius Iunius Silanuksenkin. Messalina oli tahtonut hankkia tämän Silanuksen pois päiviltä, tämä kun juuri oli nainut Messalinan leskeksi jääneen äidin ja siitä syystä oli hänelle haitallinen. Silanus omisti sitäpaitsi Luculluksen ihmeelliset puutarhat; nämä puutarhatkin varmaan häntä houkuttelivat. Narkissos oli silloin vielä hänen kanssansa liitossa. Narkissos kertoo keisarille nähneensä unta, että Silanus oli murhayrityksen tekijä; Messalina puuttuu puheeseen: "Niin onkin! Minä olen nähnyt aivan saman unen!" Se oli kyllin taikauskoiselle hallitsijalle. Hän uskoi sokeasti salaliittoon. Kun Silanus tulee palatsiin, käydäkseen keisarin luona kunniatervehdyksellä, tämä tuossa paikassa iskettää hänet maahan.
Se oli Silanus. Nyt Silius oli saman epäluulon alaisena. Mutta Narkissos oli valehdellut. Palatsivallankumousta ja keisarin murhaamista ei ajatellut kukaan. Kuumaveriselle keisarinnalle olivat hallitushuolet vallan kauhistavia; eihän hän ollut ottanut vastaan Augusta arvonimeäkään, eikä hän koskaan olisi sälyttänyt keisarinarvoa kauniin ystävänsä kannettavaksi. Hallitsemaan Claudius oli kyllin hyvä. Messalina ei aavistanutkaan mitään pahaa ja nautti vain nykyhetken huumasta: halua ja haavetta! Hän kadotti kokonaan todellisuuspohjan jalkojensa alta ja tahtoi kaikkivallan suuruudenhulluudessaan, aivan niin kuin myöhemmin Nero, toteuttaa jumalaiselämän maan päällä.
Oli lokakuu ja kaikkialla maassa riemuitsevia viininkorjuujuhlia; niin itse Roomassakin. Hän toimeenpani palatsinsa puutarhoissa viininkorjuujuhlan, naamiaiset tavanmukaisine pukeutumisineen: Messalina esiintyi Bakkhos tarinan Ariadnena, mainadien ja pikku satyrien parvessa, huumaavan, rämisevän soiton pauhatessa, sillä aikaa kuin viinikuurnia puserrettiin ja mehu suhisten virtasi sammioihin. Siliuksen itsensä piti murattiseppeleisenä Dionysos jumalana häntä lähestyä, nuorena jumalana, joka hyljätyn Ariadnen vapauttaa ja mukanansa hänet riemujen autuuteen tempaa. Silloin kiipesi muuan vieraista puuhun ja ilmoitti: "Rajuilma uhkaa Ostiasta päin." Tiesikö hän jotakin! Vai oliko todellakin vain rajuilma tulossa? Jo tuli sanantuojia; he toivat tiedon, että keisari, joka oli Ostiassa toimessa, lähestyi sieltä uhkaavana. Hän uhkasi rangaistusta. Kaikki lennähtivät hajallensa.
Messalina menetti ensin harkintakykynsä, sitten hän keksi keinon. Mukanaan molemmat lapsensa Britannicus ja Octavia — sillä hän oli jo lahjoittanut Claudiukselle tyttärenkin, Octavian — hän tahtoi rientää häntä vastaan Ostiaan. Kiireessään hän tosin voi saada vain yksinkertaiset puutarhurinkärryt ajettavikseen. Mutta tämä oli sitäkin vaikuttavampaa. Tämän näkemisen täytyi liikuttaa. Hän tiesi, että Claudius ei voisi hänen ilmestymisensä vaikutusta vastustaa; sillä hän oli vieläkin kaunis ja nuori. Silloin hän näkee vaunut; Claudius tuli seurueineen häntä vastaan. Jo kaukaa Messalina huutaa hänelle rukouksiansa. Mutta Claudius ei katso häneen; sillä Narkissos istuu vaunuissa hänen vieressään ja kahlehtii Claudiuksen huomion huumaavalla vilkkaudella syytäen syytöksiä hänen vaimoansa vastaan. Myöskin lapsia näkemästä hän taitavasti saa hänet estetyksi. Vanha mies istui täysin tylsänä vaunuissa, sanatonna hautoen ajatuksiansa, pää nyökkyen. Narkissoksella oli valta kaikkeen. Tahtoihan hän aina parasta. Hän oli kohtalo.