Mistä on peräisin tämä ihmisystävyydellään ja luottavaisuudellaan miellyttävä käytös! Mistä Nerva ja Traianus ottivat uudet hallitsijaihanteensa? Vastaus on selvä: Senecalta, tuolta inhimillisten velvollisuuksien suurelta uudistajalta. Turhaan ei Seneca sepittänyt ruhtinaitten armeliaisuutta käsittelevää kirjoitustansa. Traianus kunnioitti Senecaa myös ihmisenä ja sanoi nimenomaan, heittäessään katsauksen taaksepäin, että ennen häntä oli Roomaa parhaiten hallinnut Seneca vv. 54—62. Muuten oli Senecakin syntyperältään espanjalainen. Siten meidän siis on mahdollista paljastaa se salainen yhdysside, joka Augustuksen yhdistää Senecaan, Senecan Titukseen ja Traianukseen. Edellisen perustalla voidaan myös ymmärtää, miksi Herkules oli Traianuksen erikoinen suojelusjumala, miksi Plinius vertaa häntä Herkuleeseen ja miksi kuvanveistäjät usein esittävät Traianusta Herkuleena. Herkuleshan, joka ihmiskunnan hyväksi näkee vaivaa ja taistelee, oli Stoan ihannesankari.[101] On ilo nähdä, miten paljon korkealle arvostetun miehen, kuten Senecan, kirjallinen toiminta on pystynyt uudistamaan maailmaa moraalisessa suhteessa.
Raha-asiain tila — niin saamme edelleen tietää — on mitä parhain. Keisarillinen fiscus kykenee suorittamaan kaikki tarpeelliset maksut, ilman että sen rikastuttamiseksi tarvitsee iskeä yksityisomaisuuksilta suonta. Nervan työtä Italian hyväksi jatkaa Traianus: uusia liikenneteitä ja satamia rakennetaan, pontilaiset nevat tehdään kuljettaviksi ja alimentatsioneja lisätään. Olipa Rooman lapsilla iloa, kun hän otti 5,000 pojan kasvatuksen valtion kustannettavaksi. Täten toteutettiin Senecan neuvoa, miten kerjääminen oli estettävä: on annettava niin nopeaan, että vanhemmat eivät ehdi pyytää.[102] Mutta myös viljantuonti Roomaan on niin oivallisella kannalla, että kun Egyptissä sattui kato, voitiin Aventinuksella olevista suurista viljamakasiineista lähettää sinne runsaasti viljaa.
Mutta Traianus on samalla sodanruhtinas, rautainen mies ja pitkistä ajoista ensimäinen ammattisoturi, joka hallitsee valtakuntaa. Germaaniassa Rheinin varsilla hän jo oli saanut suurenmoisia aikaan: rakentanut siltoja ja linnoituksia, tehnyt sopimuksia barbariheimojen kanssa ja Tacituksen neuvon mukaisesti kylvänyt eripuraisuutta germaanien keskuuteen, jotka yksimielisinä ovat voittamattomia. Nyt, v. 101, pakoittavat daakialaiset Traianuksen lähtemään sotaretkelle, ja moneen vuoteen ei kukaan näe häntä Roomassa.
Daakialaiset asuivat Tonavan alajuoksun varrella, joen vasemmalla rannalla, Walakiassa, Itä-Unkarissa ja Siebenbürgenissä. Heidän alueensa oli valtavan suuri ja heidän kuninkaansa Decebalus, joka oli älykkäimpiä ja yritteliäimpiä barbarikuninkaita, oli kohottanut maansa maailmanvallaksi, samanlaiseksi kuin parthialaisvaltakunta oli, ja teki mitä rohkeimpia ryöstöretkiä Rooman alueelle: Moesiaan, nyk. Bulgaariaan ja laajoihin osiin Balkanin niemimaata. Domitianus suoritti — mikä häpeä Roomalle! — vuotuista veroa Decebalukselle, jotta tämä pysyisi alallaan. Vieläpä hän antoi Decebaluksen käytettäväksi roomalaisia teknikoita ja työvoimia, jotka auttoivat linnoittamaan daakialaisten maata Roomaa vastaan. Traianus osoitti kahden, vv. 101—105 tehdyn, rasittavan sotaretken aikana, että Rooman sotajoukko yhä oli voittamaton. Kahdesti voitettiin Decebalus, kunnes hän, ahdistettuna Siebenbürgenin sisäosiin, surmaa itsensä. Rooman valtakunta ulottuu lähelle Karpaatteja, sitten kuin siihen on lisätty uusi provinssi, laaja Daakia, rikas maa, joka voimakkaasti houkutteli siirtolaisia ja jossa oli runsaasti varsinkin kultakaivoksia. Tästä lähtien viriävät kauppa ja elinkeinot myös niissä maissa, joita yhteisnimityksellä olemme tottuneet kutsumaan Euroopan puoleiseksi Turkiksi. Musta meri, jonka rannoilla on tiheässä kaupunkeja, joutuu kannattamaan tuottoisaa, itään päin kulkevaa vaihtokauppaa. Myös Bulgaariaan Traianus perustaa useita kaupunkeja, joille hän ylpeästi antaa niinet puolisonsa, sisarensa tai itsensä mukaan: Traianopolis, Plotinopolis, Marcianopolis. Vielä meidän päivinämme on Tonavan maissa lukuisia muistomerkkejä noilta sota-ajoilta: 60 km pitkä Traianuksen valli Dobrudshassa, Tonavan suun oikeanpuolisella rannalla, valli, joka on kolmesta kuuteen metriin korkea ja jota linnakkeet ja vahtituvat vahvistavat; Traianuksen taulu Orsovassa Tonavan oikealla, Serbian puoleisella rannalla, pystytetty v. 102 Tonavaa pitkin kulkevan sotilastien valmistumisen muistoksi. Mutta ennen kaikkea on muistettava Traianuksen jo v. 102 Dobrudshaan rakennuttama uhkamielinen voitonmerkki, jolle sikäläiset asujamet ovat antaneet nimen Adamklissi ja jonka entiselleen palauttaminen on aika lailla työskentelyttänyt arkeologejamme; valtavia osia rakennuksesta on näet säilynyt meidän päiviimme.
Sillä välin elettiin Roomassa onnellista ja rauhallista elämää. Nero ja Domitianus olivat vihdoinkin unohtuneet. Runoilija Martialis, Domitianuksen liehakoitsija, väistyi Roomasta. Myös kaikki ylistelyluontoinen, suuriääninen runous lakkaa. Sen sijaan kohottaa mahtava satirikko Iuvenalis kimeän äänensä ruoskiakseen kapusiinimunkin tavoin valtavalla vihalla menneitten aikojen häpeämättömyyttä. Nyt tarttuu kynään ylhäisen hillitty Tacitus, historioitsija, joka terävin piirroin luo tummin värein hehkuvat kuvansa Rooman keisareista, Tiberiuksesta alkaen. Tacitusta seuraa välittömästi Suetonius keikarielämäkertoineen. Sekä Tacitus että Suetonius ovat Traianuksen ihailijoita; molemmat he kuvaavat hänen edeltäjiään säälimättömällä ankaruudella, s.o. aivan niinkuin Traianus heidät tahtoi käsiteltäväksi, ja elettävän ajan lempeä loisto tuntui silloin yhä kirkkaammalta. Juuri näihin aikoihin johtui myös nuoremmalle Pliniukselle mieleen ajatus koota ja julkaista kirjevaihtonsa, taiteellisesti ja kiehtovasti kirjoittamansa yksityiskirjeet, joista me nyt saamme erinomaisen käsityksen siitä, miten rakkaassa Roomassa näihin aikoihin elettiin. Me luemme niissä häistä, kihlajaisista, huomiota herättävistä oikeusjutuista, kylpylöistä, huvilarakennuksista, hyväntekeväisyyslaitoksista, isännän ja palvelusväen suhteista, nuorista miehistä, joille Plinius toivoo hyvää elämänuraa, kuolleitten muistosta. Mikä miellyttävä seurapiiri! Siinä liikkuu melkein yksinomaan kunnollisia, kunniallisia, säädyllisiä, pystyviä ihmisiä. Tietysti oli Roomassa vielä paljon alhaista rahvasta, mutta siitä huolimatta on eittämätöntä, että yhteiskunnan keskitaso silloin oli huomattavasti kohonnut, että yhteiskunnan laajat piirit olivat inhimillistyneet sanan parhaassa merkityksessä. Jo silloin esitettiin näyttämöllä alastonta tanssia, jolla meidän aikoinammekin on kokeiltu. On kuvaavaa, että yleisö vaati keisaria poistamaan siveettömän alastoman tanssin pantomiimista. Eräässä suhteessa nämä Pliniuksen loihtimat kaleidoskooppiset kuvat pettävät odotuksemme, nimittäin siinä, ettei niissä kertaakaan esiinny keisarinna Plotina, jonka kuitenkin keisaripalatsissa asuessaan olisi pitänyt — siltä ainakin tuntuu — olla pääkaupungin elämän keskuksena.[103] Plotina oli varmasti etevä nainen, nuorena kauniskin (sitä todistavat rahakuvat), mutta hän liikkui seurapiireissään vielä vaatimattomammin kuin miehensä ja olikin siksi oikea naisen ihanne. Hänessä me opimme tuntemaan yhden hiljaisia maassa, Epikuroksen oppilaan sanan oikeassa ja jalossa merkityksessä, sillä Epikuros neuvoi ihmistä elämään eristäytyneenä ja pysyttelemään kaukana valtiotoimista, jotta sielu säilyttäisi iloisuutensa. Kerrotaan Plotinan huudahtaneen ensimäisen kerran astuessaan sisälle keisaripalatsiin: "Oi, jospa jättäisin kuollessani tämän talon yhtä vapaana ihmisten panettelusta kuin olen nyt siihen asettuessani." Erityisesti ylistetään Plotinaa siitä, että hän tuli hyvin toimeen kälynsä Marcianan, keisarin sisaren kanssa, joka asui samassa palatsissa kuin hän ja jolla oli lapsia, kun taas hän oli lapseton. Keisarin puoliso ja sisar, molemmat he jumaloivat rakastettua Traianusta; kun otamme huomioon heidän etelämaalaisen luonteensa, niin ei tosiaankaan merkitse vähää, että nämä naiset tulivat hyvin toimeen keskenään.
Kun Traianus v. 106 palaa Roomaan, hän ensimäiseksi panee toimeen loistavan voitonjuhlan, joka kestää 130 päivää, jossa areenalla surmataan tuhansia eläimiä ja jossa 10,000 miekkailijaa, etupäässä tietysti daakialaisia sotavankeja, ottaa osaa miekkataisteluihin. Mutta ketään historioitsijaa ei Traianus saanut kyllin arvokkaalla tavalla kuvaamaan hänen sotaansa Daakiassa. Sillä ne, joista edellä olen puhunut, olivat toimessa toisaalla. Sentähden hän itse julkaisi esikuntansa selonteon sodasta. Mutta sitä ei kukaan lukenut, niin lakonisen kuiva esitystavassaan ja mahdoton lukea se oli. Mutta Traianus teki enemmän: hän pystytti Traianuksen patsaansa, suurimman muistomerkin roomalaisesta muovailevasta taiteesta, mitä ylipäänsä tunnemme ja mikä vielä tänäänkin on ikuisen Rooman ihanin kaunistus. Tasan sata jalkaa se kohoaa jalustansa yläpuolelle ja sitä kiertää ylhäältä alas saakka auki kääritty kuvakirja, joka 155 kuvassa esittää mitä perinpohjaisimmin sotatapahtumat. Traianus on — kuten on varmaa — suuresti kunnioittanut keisari Titusta; tältä hän on perinyt loisteliaisuutensakin ja suorittanut rakennuttajana kaiken mahdollisen Rooman kaunistamiseksi.
Capitoliumin ja Quirinalin vähin muodosti Traianus, ottamalla valtion huostaan useita tontteja, jättiläiskokoisen avoimen paikan. Siitä tuli majesteetillinen forum Traiani, forum, jonka suuruus on arvioitu — tosin eri teoksissa eri tavalla — aina 200 m:ksi neliönsivua kohti. Tehdäkseen sen mahdolliseksi täytyi Traianuksen toimittaa pystysuora ja noin 100 jalkaa syvä leikkaus Quirinalis vuoren länteen pistävään osaan. Mitä ahtaimpaan kaupunginosaan saatiin tämän leikkauksen, avulla ihmeellinen, 200 m leveä väylä ihmisliikenteelle ja ilmaa ahtaaseen kukkulakaupunkiin. Tätä toria ympäröivät sitten pylvästöt ja kaikenlaiset loistorakennukset, m.m. kaksi kirjastoa, jotka kaikki olivat tehdyt hohtavasta, kirjavasta marmorista ja olivat täynnä kuvapatsaita. Myös Decebaluksen patsas, joka nyt on Pietarissa, seisoi aikoinaan siellä. Ken tahtoo saada käsityksen siitä, hän kuvitelkoon Rooman Pietarintoria n. 300 pylvästä käsittävän Berninin kolonnadin ympäröimänä. Vasta se teki Rooman antiikkisen maailman kauneimmaksi kaupungiksi. Kun Constantinus suuri myöhemmin pystytti ylistetyn Constantinuksen-kaarensa, hän ei keksinyt mitään parempaa keinoa kuin ryöstää Traianuksen forumilta ne reliefit, jotka vielä tänäänkin koristavat hänen kaartansa. On tiedettävä, että kauneimmat korkokuvat Constantinuksen-kaaressa eivät esitä häntä, vaan Trajanusta.
Molempien kirjastojen väliin Traianus — kuten jo mainitsin — asetti lopuksi Traianuksen-patsaansa, joka valmistui vasta v. 113. Meidän täytyy — kuten sanottu — antaa ajatuksiemme palautua keisari Titukseen. Sillä hävitettyään Jerusalemin Titus oli viettäessään triumfiaan antanut kuljettaa ympäri Roomaa erityisille telineille asetettuja, räikein värein maalattuja tauluja, joista kansa näki koko sodankulun: Palestiinan ja taistelevat, pakenevat, voitetut juutalaiset, temppelin palon, talojen luhistumisen j.n.e. Aivan samoin olivat myös Traianuksen-patsaan korkokuvat kirjaviksi maalatut. Titus oli vaatimattomampi ja esitytti kaiken vain rajoitetun ajan kestävällä tavalla; Traianus oli maineenjanoinen kuin egyptiläinen farao, joka ikuisiksi ajoiksi kaiverruttaa tekonsa temppelin seinämiin. Ken koroitti katseensa korkeuteen, hän voi tutustua koko Daakian sotaan, niinkuin me vielä nytkin teemme. Epäilemättä silloin tätä tarkoitusta varten noustiin läheisten kirjastorakennusten loiville katoille; me voimme tulla mukavammin toimeen. Koko patsas on näet valettu kipsiin ja valannokset valokuvattu.
Olemme jossain Dravan, Savan ja Tonavan varsilla. Itse joet näemme selvästi edessämme. Vallituksia rakennetaan rannalle. Jokilaivat tuovat muonavaroja jokea alaspäin, ja selvästi näkyy, että säkit on sidottu nuoralla. Laivasiltoja laitetaan ensin yli jokien, sitten myös lujia paalusiltoja. Myös vajoja hevosten rehua, heinää ja silppua varten on nähtävissä. Tuolla on sotilaita vahdissa, täällä taas rientää joukko pikamarssia eteenpäin kantaen keihäiden kärjessä korppusäkkiä tai selässään rensseliä, jossa on juustoa tai muuta muonaa. Joukossa näkyy myös kotkankantajia, torvenpuhaltajia, ratsumiehiä. Myös Rooman kaarti on mukana. Joissakin tauluissa kuvataan telttaelämää: kymmenen sotilasta asuu aina samassa teltassa, ja huomaamme, että sotilaat eivät koskaan kanna kypärää leirissä, vaan ainoastaan taistelussa. Muita aiheita: veden noutaminen, keisarin ratsuja viedään uitettaviksi, vakoojia lähetetään. Majesteetti itse, joka aina liikkuu jalan,[104] pitää puhetta tai tarkastaa vallitustöitä. Hyvinkin sata kertaa esitetään keisari sellaisissa tehtävissä. Lopuksi: kahakoita, katkaistuja päitä. Muuan sotilas ui reippaasti yli virran, vaunuja vallataan, naiset ja lapset pakenevat j.n.e. aina loppumattomiin. Voittoisalla retkellään keisari saapuu Siebenbürgeniin, Rautaportin solaan. Sarmizegethusa on muuan Deeebaluksen pääkaupunkeja. Traianus antaa sille nimen Ulpia Traiana; nykyään nimitetään sitä Varhéli'ksi.
Ikävä kyllä ei korkokuvissa ole lainkaan mitään kirjoituksia eikä nimiä, niin että me vain silloin tällöin voimme arvata, ketä mikin kuva esittää. Lusius Quietus oli nimeltään Traianuksen ylipäällikkö. Hän oli syntyperältään marokkolainen sheikki, ja me voimme näistä kuvista huomata, että Traianus kohtelee tätä miestä täysin vertaisenaan ja neuvotteluissa antaa hänen istua rinnallaan.