"Te olette kuulleet vangeilta", sanoi tämä kokenut mies, "että Mark oli määrännyt tuon pohjoisessa päin olevan vuoren yhdyntäpaikaksi. Siitä seuraa, että hän on lähtenyt päinvastaiseen suuntaan, sillä eksyttääksensä meitä jäliltänsä ei hän voinut tehdä mitään viisaampaa, kuin sanoa näille perkele-raukoille, että hän tahtoisi heitä tavata tuolla vuorella. Nyt olisi niiden luonnollisesti sinne rynnistäminen ja jos sotamiehet menisivät perässä, olisi hänellä ranta vapaana."
"Te luulette siis, että Brandon on paennut länteen", sanoi Trevori levottomasti.
"Siitä ei tarvitse ensinkään epäillä; idässä ja etelässä on meri, pohjoista, Hobarttown'iin menevää tietä ei hän valitse; siis ei jää hänelle muuta jälelle kuin paeta länteenpäin metsään."
"Jos hän on länteenpäin mennyt", sanoi Trevori, "niin tulee hän sinne, mihin majori on jättänyt tyttärensä ja rahansa. Kuka tietää, mitä siellä jo on voinut tapahtua! Seuratkaa minua, korpraali, kahden miehen kanssa, mutta meidän pitää marssia niin pian kuin voimme." Samassa lähti hän liikkeelle, sillä hänellä oli syy pelätä pahinta, jos Brandon olisi luolan löytänyt.
VIII.
Vangit.
Molemmat sisaret viettivät sillä välin aikaansa murheellisella odotuksella, kun olivat hyvästi kuulleet ampumisen, mutta eivät saaneet tietoa sodan menosta.
"Ettekö tahtoisi kiivetä tuohon puuhun, Silman?" kysyi Lovisa; "siitä voisitte ehkä nähdä, kuinka asiat ovat."
"Minä mielelläni tekisin teidän tahtonne mukaan, jos minun ei täytyisi täällä vahtia seisoa, ja sotamies ei saa, kuten tiedätte, paikkaansa jättää."
"Silman on oikeassa", sanoi Helena. "Hän ei saa jättää paikkaansa ja sotamiehen tyttärinä pitäisi meidän se tietää. Mutta epätietoisuus on suurimmassa mitassa kiusallinen."