"Teistä myöskin, korpraali, mutta se ei haittaa mitään; meidän täytyy rynnistää eteenpäin."
"Tuolla makaa vielä yksi", huusi vanha soturi, "ja tuolla taas yksi! No eivät ne tätä kauan kestä. Pitäkää vaan latinki pyssyssänne, että meillä olisi semmoinen jälellä, jos he odottamatta päällemme karkaisivat. Ahaa, asia ei näytä heitä kuitenkaan miellyttävän! Totisesti, he alkavat jo juosta. Kyllä minä ajattelinkin sitä; meidän kuulamme ovat vähän liian kovia heille."
"Elkää ampuko enää, jos ne pakenevat", sanoi Trevori väsyneellä äänellä.
"Teistä vuotaa kovasti verta, herra", huusi korpraali, kiiruhtaen kapteenin tykö.
"Elkää huoliko minusta. Katso, asukkaat pakenevat; niin, nyt lähdemme vankeja vapauttamaan."
Mutta hänen puhuessansa tuli hänen äänensä heikommaksi; hän otti muutamia askeleita, hoiperteli, piti itseänsä taas pystyssä ja lankesi sitte maahan. Veren menettäminen oli heikontanut hänen; hän koetti vielä kerran nousta ylös, vaan vaipui voimatonna jälleen nurmelle.
XI.
Haavoitettu.
Korpraali oli mies, joka ei vaikeimmassakaan tilassa kadottanut älyänsä. Antaen vihallensa lomaa voimakkaissa valoissa mustia konnia vastaan, nouti hän hatullaan vettä lähellä olevasta lähteestä ja kaatoi sitä haavoitetun kasvoille. Sitte tutki hän haavat, joista yksi, joka oli oikeassa olkapäässä, vuoti verta vahvasti. Hän sitoi ne liinallansa ja näki suureksi iloksensa, että oli onnistunut seisattaa veren. Hän nouti taas enemmän vettä, kostutti sen vielä yhä tunnottoman huulia muutamilla pisaroilla ja näki jonkun ajan kuluttua sanomattomaksi iloksensa hänen aukaisevan silmänsä. Jonkun ajan perästä tunsi Trevori itsensä kyllin väkeväksi ylösnousemaan ja meni, korpraalin käsivarteen nojaten, metsään, katsellaksensa ympärillensä Helenaa. Mutta ei yhtään elävää sielua ollut siellä, ainoasti useain villien hengettömät ruumiit makasivat tuolla verisellä ja tallatulla nurmella. Kun korpraali oli katsahtanut varovaisesti ympärillensä, talutti hän kapteenin tiheän vesakon reunaan, jossa hän oli suojassa äkilliseltä päällekarkaukselta. Sitte tutki hän seudun perinpohjin, nähdäksensä eikö joku kätketty vihollinen löytyisi läheisyydessä taikka eikö nuoren tytön jälkeäkään voisi keksiä. Mutta kaikki hänen vaivansa oli turha, sillä ei asukasten eikä Helenan vähintäkään jälkeä voitu selville saada. Hänen täytyi nyt ajatella haavoitetulle yövuoteen valmistamista. Hän kokosi sentähden lähimpänä seisovien puiden pehmeimpiä oksia ja valmisti niistä sopivan vuoteen kapteenille sekä levitti isommista oksista katon sen päälle ja toimitti siten jotenkin tiheän majan, joka suojeli sateelta ja pakkaselta. Nyt oli vietä yksi, kuitenkin aivan tärkeä kysymys vastattavana, nimittäin millä tavalla pidettäisiin huolta elatusvaroista. Kun korpraali vielä tätä tuumi, näki hän äkkiä ison kengurun hyppivän huolettomana joen rannalle janoansa sammuttamaan. Eläin läheni verkalleen, milloin lyhyellä hypyllä, milloin neljän jalan; silloin tällöin kohottihe se myös täydelliseen pituuteensa ja lepäsi siinä takajaloillaan, kun pitkä häntä oli sen tukena. Korpraali tarttui muskettiinsa, taivutti sivulle oksat, jotka kätkivät hänen saaliinsa häneltä, ja samassa kun eläin ryskeen varoittamana aikoi paeta keveällä juoksulla, hyppäsi se kuulan satuttamana vielä kerran ylös ja kaatui sitte raskaasti maahan.
Laukaus säikähdytti kapteenin hänen levottomista unelmistaan ja hätäisenä katsahti hän ympärillensä, keksiäksensä uuden uhkaavan vaaran. Pian rauhoittui hän kuitenkin nähdessään uskollisen seuraajansa, joka läheni läähättäen, ammuttua eläintä kantaessaan. Tämä rupesi sitte ruokaa laittamaan. Muutamissa minuuteissa oli hän koonnut ja sytyttänyt kuivan puuaineen, joka makasi ympärinsä maalla. Sitte leikkasi hän eläimestä parhaat paikat, pisti ne sekä maksan, jota metsästäjät kuivuutensa tähden käyttävät leivän asemasta, laahaustukkiinsa, ja käänteli tätä paistinvartaana tulella. Kun liha oli valmiiksi paistettu, tarjosi hän kapteenille parhaat palat ja alkoi sitte atrian, joka maistui hänestä paremmalle kuin kaikki, mitä hän oli nauttinut koko elämässään. Haavoitetussakin, joka kahteen päivään ei ollut mitään nauttinut, pääsi luonto valloille, mutta kun hän oli itseänsä vahvistanut muutamilla mehevillä paloilla, vaipui hän syvään uneen, josta hän vasta auringon noustua heräsi. Rehellinen korpraali kulki vielä muutamia tuntia vahtina edes-takaisin majan edessä, mutta viimein voitti väsymys hänenkin ja hän nukkui valkean viereen.