"Samanlainen vene kuin monet muut", vastasi Mark, ottamatta kuitenkaan kiikaria pois silmältänsä.
"Hyvä, nyt ollaan asian perillä", sanoi perämies. "Nyt tuulee vahvasti etelästä, sitä pitää meidän käyttää hyväksi vastavirtaan purjehtiessa."
"Mutta virta on meitä vastaan", sanoi luotsi, "ja jos tuuli vielä yltyy, niin voisi meille käydä pahoin kallioiden ja hiekkasärkkäin välissä."
"Minä en koskaan myönny jättämään väylää, niin kauvan kun tuuli käy vastavirtaan", sanoi perämies; "kuules, ystävä, minusta näyttää melkein siltä, kun te ette ensinkään tahtoisi mennä ylöspäin väylää. Ensin oli meillä vastatuuli ja silloin emme muka uskaltaneet sinne; nyt kun tuuli on kääntynyt, on taas virrassa vika."
"Vene tulee likemmäksi", huusi Silman iloissaan. Hän oli sill'aikaa katsahtanut kiikariin; "he ovat ottaneet purjeet alas ja soutavat kaikin voimin, niin että he pian ovat täällä."
Luotsi tempasi äkkiä kiikarin ihastuneen Silman'in kädestä, nosti sen silmäänsä ja näki kauhistuksella sotamiesten muskettien (sotapyssyin) välähtelevän auringon paisteessa. Helena näki, kuinka hänen kasvonsa muuttuivat, ja vakuutettuna jonkun vaaran lähestymisestä, kääntyi hän häneen, sanoen: "Minä näen, että jotakin on veneessä, joka tekee teidät erittäin levottomaksi. Jos joku vaara uhkaa meitä, niin elkää sitä salatko, vaan sanokaa se suoraan, että voisimme vastustaa sitä. Me olemme rohkeasti kohdanneet vaaroja merellä ja näytämme kaikessa, mitä tapahtuu, samaa uljuutta."
Näissä sanoissa lensi onnellinen ajatus tuon epäillyn luotsin päähän ja murheen osoituksella sanoi hän: "Majori, minä pelkään, että tyttärenne on oikeassa. Minä tahtoisin sitte ilmoittaa teille epäluuloni, kun naiset ovat menneet pois, mutta aikaa ei ole hukattava. Veneessä tulee, niinkun en enää epäile, parvi pahantekiöitä, jotka ovat paenneet Hobarttown'ista. Ne roistot ovat oivallisesti varustetut, ja kun ovat joutuneet pahimpaan pulaan, ryntäävät he päällemme epätoivon rohkeudella. Kuitenkin olen minä valmis panemaan henkeni ja vereni alttiiksi teidän edestänne, ja jos tahdotte varustaa sekä teidän että minun väkeni, ei mahtane tulla mitään vaaraa."
"Heti siis työhön!" huusi majori, astui kiireesti alas kajuuttaan, antaaksensa noutaa aseita ja sotavaroja. Mark Brandon kävi sill'aikaa pitkin laivan kantta, ikäänkuin hän olisi tahtonut antaa väellensä tärkeitä käskyjä ja kuiskasi hiljaisesti: "Olkaa valmiit!" Muutaman minuutin perästä olivat kaikki varustettuina ja kun tuuli kiihtyi ja laivamiehet työskentelivät purjeiden kanssa, luuli Brandon että hetki ryhtyä toimeen oli tullut. Hän toivoi vaan majorin ja perämiehen vielä menevän pois kannelta. Sentähden huomautti hän heitä siitä, että naiset olisivat turvallisemmat kajuutassa, ja kun majori oli mennyt tyttäriänsä sinne saattamaan, huusi hän perämiehelle: "herra Northland, majori kutsuu teitä alas."
Perämies kiiruhti alas; samassa käski Mark kahta miehistänsä sulkemaan luukun, sill'aikaa muut anastivat itsellensä ne aseet, jotka laivamiehet olivat kannelle jättäneet. Silman oli hämmästyksellä nähnyt heidän rohkean työnsä; ennenkun hän kuitenkaan oli päättänyt, mitä tekisi, tarttui häneen kaksi miestä ja ottivat aseet häneltä pois, ja kun hän, vaikka kumoon heitettynä, epätoivon voimalla vastusti kättensä ja jalkainsa sitomista, heitettiin hän ilman siekailematta mereen.
Sill'aikaa oli timmermanni ja kaksi laivamiestä anastaneet itsellensä käsitangot, puolustaaksensa itsiänsä rosvoilta; lyhyen kahakan perästä otettiin heiltä kuitenkin aseet pois ja he sidottiin. Muiden laivamiesten, jotka vielä askaroivat touvistossa, täytyi Brandonin käskystä tulla yksitellen alas, ja kun heidän kätensä ja jalkansa olivat sidotut, sidottiin he erityisiin paikkoihin laivalla.