"Hän kysyy", virkkoi luotsi, "olisiko aika kääntyä; mutta taitaa olla parasta, että tästä neuvottelemme majorin kanssa."
Näin sanoen jätti hän seuralaisensa ja läksi perämiehen kanssa majorin luoksi, joka tyttärinensä katseli maata, josta he vastoinmielisesti etenivät. Lovisa nojautui isän käsivarteen, koska hänen oli vaikea seisoa laivan keikkuessa; vanhempi tytär, Helena, seisoi taas horjumatta, nojaten kädellään reelinkiin ja pitäen toisessa kädessään kiikaria. "Katso, isä!" huudahti hän äkisti, "tuolla liikkuu jotakin veden päällä, joka näyttää isolta joutsenelta, juuri virran seuduilla, josta tulemme."
"Joutseneltako, lapseni", vastasi majori; "silloinpa olisi se musta; sillä minä olen kuullut sanottavan, että joutsenet tällä puolella maanpalloa ovat mustat. Ei, Helenaseni, se ei ole joutsen, vaan luultavasti jonkun veneen purje. Miksi te sen luulette, Northland?"
"Se on vene neliskulmaisine purjeineen", sanoi perämies silmäyttyänsä sitä kiikarilla. "Rakennustavasta päättäen näyttää se olevan keveä valasvene; kuitenkin on se siksi melkein liian suuri. Mitäs te mietitte siitä, luotsi?"
Äkillinen hämmästys kuvautui luotsin poskille ja haihtuva puna hänen kasvoillensa, sillä vene ei voinut olla kenenkään muun kuin maaherran ja oli epäilemättä lähetetty ajamaan häntä takaa. Salataksensa yhä enenevää hämmästystänsä, otti hän äkkiä kiikarin perämiehen kädestä ja suunnitti sen venettä kohden. Sill'aikaa viittasi Helena isällensä ja kuiskasi hänelle: "Isäni, minä olen tarkastellut tuon miehen kasvoja; hänen muotonsa muuttuu Northlandin puhuessa veneestä. Ole varma, että veneessä on jotakin, joka saattaa häntä levottomaksi."
"Hyvin mahdollista, lapseni", vastasi majori, "niin on minustakin näyttänyt. Selvintä on, että kysymme häneltä itseltään. Luotsi", näin sanoen käänsihe hän äkkiä Mark Brandoniin, "mitä näette veneessä, joka saattaa teitä levottomaksi?"
"Levottomaksiko minua?" vastasi tämä, katsahtaen tutkivasti majoriin. "Miksi tämän veneen näkeminen saattaisi minua levottomaksi?"
"Miksi te sitä luulette?" keskeytti häntä perämies; "te olette sitä katselleet kyllin, tietääksenne edes, mikä se on. Mitäs tuumaatte, ha?"
"Minun pitää vielä kerran katsoa sitä", vastasi Mark, joka nyt ainoasti tahtoi voittaa aikaa, ajatellaksensa jotakin juonta; "niin, nyt minä näen sen selvemmästi."
"No, mikä se sitte on, jos saa luvan kysyä?" huusi perämies, joka alkoi pitkästyä.