»Se oli», jatkoi Roswitha, »joko onnetonta rakkautta (rouva Kruse nyökkäsi jälleen), tai saattoi olla onnellistakin, mutta kiinalainen ei voinut sietää ajatusta, että yhtäkkiä oli kaikki lopussa. Ovathan kiinalaisetkin ihmisiä, ja heidän laitansa on kai joka suhteessa samoin kuin meidänkin.»
»Joka suhteessa», vakuutti rouva Kruse tahtoen todistaa vakuutustaan kertomuksellaan, kun samassa astui huoneeseen hänen miehensä sanoen: »Kuulehan, maammoseni, voisit antaa minulle nahkalakkapullon; silain täytyy kiiltää huomenna, kun herra palaa kotiin, hän näkee kaikki, ja vaikka hän ei mitään sanoisikaan, huomaa kuitenkin hänen nähneen.»
»Minä tuon sen teille, Kruse», sanoi Roswitha. »Rouvanne vain kertoo minulle tässä jotakin; mutta kertomus on kohta lopussa, ja sitten minä tulen heti sen tuomaan.»
Parin minuutin kuluttua Roswitha tosiaankin tuli ulos, lakkapullo kädessään, ja asettui silain viereen, jotka Kruse oli vastikään nostanut puutarhanaidalle. »Eihän siitä suurta apua ole», sanoi hän ottaessaan pullon Roswithan kädestä, »sataa tihuuttaa lakkaamatta, ja kiilto on kohta tiessään. Mutta ajattelen, että kaikki on pantava järjestykseen.»
»Epäilemättä. Sitäpaitsi, Kruse, tämä on oikeata lakkaa, sen näen heti, ja oikea lakka ei ole kauan tahmeana, sen täytyy kuivaa heti. Ja jos huomenna onkin sumuista tai sateista, niin se ei enää haittaa. Mutta se minun täytyy sanoa, että tuo kiinalaisen juttu on varsin merkillinen.»
Kruse nauroi. »Joutavia, Roswitha. Eukkoni ei kerro koskaan asiaa oikein, vaan juttelee muuta, mitä jutteleekaan, ja kun minä aion vetää ylleni puhtaan paidan, niin siitä puuttuu nappi. Sitä hyvää se on ollut kaiken täällä olomme ajan. Hänellä on päässään vain sellaisia juttuja, ja kaiken muun lisäksi on vielä tuo musta kana. Ja musta kana ei edes muni. Ja mistäpä sille munat tulisivat? Eihän se pääse koskaan pihalle, ja pelkästä kukerikuusta ei sellaista synny. Sitä ei voi vaatia miltään kanalta.»
»Kuulkaahan, Kruse, tämän minä kerron rouvallenne. Minä olen aina pitänyt teitä säädyllisenä ihmisenä, ja nyt te puhutte tuollaista — kukerikuusta. Miehet ovat sittenkin vielä huonompia kuin luulisi. Ja minun pitäisi nyt oikeastaan heti ottaa sivellin ja maalata teille mustat viikset.»
»Teidän kädestänne, Roswitha, suostuu mielellään ottamaan sellaistakin», virkkoi Kruse, joka enimmältä näytteli arvokkaan osaa, ja näytti olevan siirtymässä yhä kujeellisempaan sävyyn, kun samassa huomasi armollisen rouvan, joka tänään tuli Plantaašin toiselta puolelta ja kulki puutarhanaidan ohi.
»Hyvää päivää, Roswitha, sinähän olet ihan vallaton. Miten on Annin laita?»
»Anni nukkuu, armollinen rouva.»