Käskyä noudatettiin. Effi istui jo pienen kirjoituspöytänsä ääressä, paperiarkki edessään ja kynä kädessään. »Tee tuonne pöydälle, olkaa hyvä, Johanna.»
Johannan jälleen poistuttua huoneesta Effi lukitsi oven, katseli itseään hetkisen kuvastimessa ja istuutui taas. Sitten hän kirjoitti: »Minä matkustan huomenna laivalla, ja nämä ovat jäähyväisrivejä. Innstetten odottaa minua takaisin muutaman päivän kuluttua, mutta minä en tule takaisin… Te tiedätte, minkätähden en tule takaisin… Olisi ollut parempi, ellen olisi milloinkaan nähnyt tätä maanpaikkaa. Pyydän teitä hartaasti olemaan käsittämättä tuota moitteeksi; syy on yksin minun. Kun katselen taloanne… teidän menettelynne voi olla anteeksiannettavaa, minun ei. Minun syyllisyyteni on syvä, mutta kenties voin siitä vielä vapautua. Se seikka, että meidät kutsuttiin täältä pois, tuntuu minusta osoittavan, että voin vielä löytää armon. Unohtakaa se, mitä on tapahtunut, unohtakaa minut. Teidän Effi.»
Hän silmäili rivejä vielä kerran. Vieraimmalta tuntui hänestä »te», mutta senkin täytyi siinä olla; sen tuli ilmaista, ettei minkäänlaista siltaa ollut enää olemassa. Sitten hän sulki rivit kirjekuoreen ja kulki erään talon luo, joka sijaitsi hautausmaan ja metsänrannan välimaalla. Savu nousi nuoraisena puolittain sortuneesta uuninpiipusta. Siihen taloon Effi jätti kirjeensä.
Hänen palattuaan Innstetten oli jo kotona, ja Effi istuutui hänen viereensä kertomaan Gieshübleristä ja sal volatile'staan.
Innstetten nauroi. »Mistä oletkaan oppinut latinasi, Effi?»
* * * * *
Laiva, kevyt purjealus (höyrylaivat kulkivat ainoastaan kesäisin) lähti kahdentoista aikaan. Jo neljännestuntia aikaisemmin olivat Effi ja Innstetten laivalla, samoin Roswitha ja Anni.
Matkatavaroita oli enemmän kuin muutamaksi päiväksi suunniteltu matka näytti voivan vaatia. Innstetten keskusteli kapteenin kanssa. Effi, jolla oli yllään sadeviitta ja vaaleanharmaa matkahattu, seisoi peräkannella, lähellä ruoria, ja tarkasteli sieltä laituria ja sitä somaa rakennusriviä, joka seurasi laituririviä. Maihinnousupaikkaa vastapäätä oli Hoppensackin hotelli, kolmikerroksinen rakennus, jonka päädystä riippui keltainen lippu risteineen ja kruunuineen velttona tyynessä, hieman sumuisessa ilmassa. Effi katseli hetkisen lippua, mutta antoi sitten katseensa painua alemmaksi ja viivähtää vihdoin muutamissa ihmisissä, jotka uteliaina seisoskelivat laiturilla. Samassa soitettiin kelloa. Effin mielessä oli omituinen tunne; laiva lähti hitaasti liikkumaan, ja vielä kerran tarkastellessaan laivaporrasta Effi näki Crampasin seisovan etumaisten joukossa. Hän säikähti, mutta oli samalla iloinenkin. Crampas puolestaan, koko ryhdiltään toisenlaisena kuin ennen, oli ilmeisen liikutuksen vallassa ja tervehti häntä vakavasti. Effi vastasi tervehdykseen samoin, mutta samalla erittäin ystävällisesti; hänen katseessaan oli jotakin anelevaa. Sitten hän meni hyttiin, jonne Roswitha oli jo sijoittunut Annin keralla. Siellä, hieman ummehtuneessa suojassa, hän viipyi, kunnes oli joelta saavuttu Breitlingin avaraan poukamaan; silloin tuli Innstetten kutsumaan häntä kannelle ihailemaan juuri tässä kohden erikoisen ihanaa maisemaa. Hän lähtikin ylös. Vedenpinnan yläpuolella riippui harmaita pilviä, ja vain silloin tällöin välkähti pilvistä auringon puolittain harsoutuva katse. Effi ajatteli sitä päivää, jona hän tasan viisi neljännesvuotta sitten oli ajanut avoimissa vaunuissa tämän saman Breitlingin rantaa. Lyhyt ajanjakso, ja elämä oli usein ollut hiljaista ja yksinäistä. Mutta sittenkin: mitä kaikkea olikaan siitä lähtien ehtinyt tapahtua!
Niin kuljettiin vesireittiä ylöspäin ja oltiin kello kahden tienoissa asemalla tai ainakin sen välittömässä läheisyydessä. Kun kohta senjälkeen kuljettiin »Ruhtinas Bismarckin» majatalon ohi, seisoi Golchowski jälleen ovellaan ja saatteli herra piirineuvoksen ja armollisen rouvan aina pysäkin portaille saakka. Junaa ei ollut vielä ilmoitettu tulevaksi, ja Effi ja Innstetten astelivat asemasillalla edestakaisin. Heidän keskustelunsa koski asuntokysymystä; mitä kaupunginosaan tulee, vallitsi yksimielisyys: sen tuli sijaita Eläintarhan ja Eläintieteellisen tarhan välillä. »Minä tahdon kuulla peippojen viserrystä, mutta myöskin papukaijojen kirkunaa», sanoi Innstetten, ja Effi oli samaa mieltä.
Mutta nyt kuului vihellys, ja juna saapui asemalle; asemapäällikkö oli erinomaisen aulis, ja Effi sai kokonaisen vaunuosaston.