»Epäilemättä, parahin Gieshübler. Mutta tosiaankin vain hetkiseksi.
Tulen sanomaan teille hyvästi.»
»Mutta palaattehan toki, armollisin rouva. Olen kuullut, että vain kolmeksi neljäksi päiväksi…»
»Niin, parahin ystäväni, minun on määrä tulla takaisin, onpa sopimus sellainenkin, että minun pitää olla viimeistään viikon kuluttua jälleen Kessinissä. Mutta voihan käydä niinkin, etten tule takaisin. Täytyykö minun teille sanoa, millaisia tuhansia mahdollisuuksia on olemassa… Minä huomaan teidän aikovan sanoa, että olen vielä nuori… mutta voivathan nuoretkin kuolla. Ja lisäksi vielä paljon muuta. Niinpä sanonkin teille mieluummin hyvästi ikäänkuin ikiajoiksi.»
»Mutta armollisin rouva…»
»Ikäänkuin ikiajoiksi. Ja kiitän teitä, parahin Gieshübler. Te näet olitte täällä parasta; luonnollisesti, koska olitte täällä paras. Ja vaikka eläisin satavuotiaaksi, en milloinkaan teitä unohda. Olen tuntenut itseni täällä toisinaan yksinäiseksi ja toisinaan ahdisti sydäntäni, enemmän kuin voitte arvatakaan; en näet ole aina asioita oikein järjestänyt; mutta kun olen nähnyt teidät, ensimmäisestä päivästä saakka, olen aina tuntenut oloni ja itsenikin paremmaksi.»
»Mutta armollisin rouva…»
»Ja siitä tahdoin teitä kiittää. Ostin vastikään itselleni hajusuolaa; junavaunussa on toisinaan merkillisiä olentoja, jotka eivät edes salli ikkunaa avattavan, ja jos silloin kenties — se näet nousee ihan päähän, tarkoitan hajusuolaa — silmäni kyyneltyvät, mm ajattelen teitä. Hyvästi, parahin ystävä, ja tervehtikää ystävätärtänne Trippelliä. Olen viime viikkoina usein ajatellut häntä ja ruhtinas Kotšukovia. Omituinen suhde se joka tapauksessa on. Mutta en voi oikein käsittää… Ja antakaahan tietoa itsestänne. Tai minä kirjoitan.»
Sitten Effi poistui. Gieshübler saatteli hänet torille asti. Hän oli kuin huumaantunut, siinä määrin, ettei ollenkaan ajatellut niitä monia arvoituksellisia sanoja, jotka hän oli lausunut.
* * * * *
Effi palasi kotiin. »Tuokaa minulle lamppu, Johanna», sanoi hän, »mutta makuuhuoneeseeni. Ja kuppi teetä. Minua viluttaa, ja minä en voi odottaa, kunnes herra ehtii kotiin.»