Innstetten oli ihastuksissaan ja niin kiitollinen kuin Effi olisi kaiken tuon yksin esiinloihtinut. Sitten he istuutuivat, ja jo saapui Annikin. Roswitha vaati Innstetteniä havaitsemaan lapsessa tapahtuneen suuren muutoksen, ja Innstetten vihdoin sen havaitsikin. Sitten juteltiin edelleen, Kessinissä ja Berlinissä suoritettavista vierailuista ja viimein kesämatkastakin. Mutta keskustelun täytyi jäädä puolitiehen, koska heidän oli pakko pitää huolta siitä, että ehtivät ajoissa kohtauspaikalle.
* * * * *
Kohdattiin toisensa sopimuksen mukaisesti Helmsissä, Punaista Linnaa vastapäätä, käytiin erinäisissä myymälöissä, aterioitiin Hillerissä ja palattiin hyvissä ajoin kotiin. Yhdessä-olo oli ollut miellyttävää, Innstetten iloitsi sydämestään ollessaan jälleen keskellä suuren kaupungin elämää ja saadessaan antaa sen vaikuttaa itseensä. Seuraavana päivänä, huhtikuun ensimmäisenä, hän meni kanslerinpalatsiin kirjoittautuakseen (henkilökohtaisen tervehdyskäynnin hän jätti tekemättä huomaavaisuussyistä) ja sieltä ministeristöön ilmoittautumaan. Hänet otettiinkin vastaan, vaikka päivä oli täynnä virallista ja seurallista levottomuutta, huomasipa Innstetten tulevan esimiehensä käytöksessä erikoista aulista rakastettavuuttakin. Esimies sanoi tietävänsä, millaisen miehen sai työtoverikseen, ja olevansa varma siitä, ettei hyvä suhde milloinkaan häiriydy.
Kotonakin sujui kaikki hyvin. Effi valitti vilpittömästi sitä seikkaa, että hänen äitinsä, oltuaan alkuperäisen otaksumansa mukaan melkein kuusi viikkoa parannuksilla, palasi Hohen-Cremmeniin, ja tätä ikävyyttä lievensi vain jossakin määrin samanaikainen Johannan saapuminen Berliniin. Joka tapauksessa tämä saapuminen jotakin merkitsi, ja vaikka sievä vaalea tyttö ei ollutkaan yhtä lähellä Effin sydäntä kuin täysin epäitsekäs ja rajattoman hyvänluontoinen Roswitha, oli hän kuitenkin samoin Innstettenin kuin nuoren rouvankin suosiossa, koska oli erittäin kätevä ja kelvollinen ja suhtautui miesväkeen nimenomaisen ja itsetietoisen pidättyvästi. Kessiniläisen huhun mukaan johtuivat hänen olemassaolonsa juuret eräästä aikoja sitten eläkkeelle joutuneesta Pasewalkin garnisonin suuruudesta, ja tämän juontumisen nojalla tahdottiin selittää myöskin hänen ylevä mielenlaatunsa, kaunis vaalea tukkansa ja hänen kokonaishahmonsa erikoinen plastillisuus. Johanna itse otti osaa hänen saapumisensa yleisesti herättämään iloon ja oli nimenomaisesti suostuvainen palvelemaan Effiä sisäkkönä ja kamarineitinä, kuten ennenkin; Roswithan, joka oli melkein vuoden kuluessa oppinut suunnilleen kaikki Christelin keittotaiteen salaisuudet, piti käydä keittiöalueen johtoon. Annin hoito ja huolto jäi Effin itsensä huoleksi, mikä seikka tosin nauratti Roswithaa. Hän näet tunsi nuoret rouvat.
Innstetten eli yksinomaan virkaansa ja kotiansa varten. Hän oli onnellisempi kuin aikaisemmin Kessinissä, koska hyvin huomasi, että Effi käyttäytyi luontevammin ja iloisemmin. Effi voikin niin esiintyä, koska tunsi itsensä vapaammaksi. Menneisyys tosin silmäili yhä vielä hänen elämäänsä, mutta ei enää häntä peloittanut, tai ainakin paljoa harvemmin ja ohimenevämmin, ja kaikki se, mitä vielä hänessä jälkikaikuna värisi, loi hänen käytökseensä erikoista viehätystä. Kaikessa, mitä hän teki, oli jotakin alakuloista, ikäänkuin anteeksipyyntöä, ja hän olisi tuntenut itsensä onnelliseksi, jos olisi saanut tuon kaiken vieläkin selvemmin ilmenemään. Mutta se tosin ei käynyt päinsä.
Heidän suorittaessaan vierailukäyntejään huhtikuun ensimmäisten viikkojen aikana suuren kaupungin seurallinen elämä ei ollut vielä sammunut, mutta oli sammumassa, ja siitä johtui, etteivät he päässeet enää ottamaan siihen kunnollisesti osaa. Toukokuun jälkipuoliskolla se sitten kerrassaan häipyi olemattomiin, ja entistäkin onnellisemmalta tuntui saada päivällistunnin aikana, Innstettenin tullessa ministeristöstään, kohdata toisensa Eläintarhassa tai tehdä kävelyretki Charlottenburgin linnan puutarhaan. Astellessaan linnan ja ansaripuiden pitkää välimaata edestakaisin Effi katseli kerran toisensa jälkeen siellä suurilukuisina seisovia Rooman kuninkaita, havaitsi Neron ja Tituksen välillä vallitsevan merkillisen yhtäläisyyden, kokoeli pudonneita käpyjä ja asteli sitten, käsi miehensä kainalossa, Spreen varrella yksinäisenä sijaitsevaan »Belvedereen» saakka.
»Tuolla kuuluu myöskin aikoinaan kummitelleen», sanoi Effi.
»Ei, siellä on ollut vain henkinäkyjä.»
»Sehän merkitsee aivan samaa.»
»Toisinaan», vastasi Innstetten. »Mutta oikeastaan siinä on kuitenkin eroa. Henkinäyt aiheutetaan aina keinotekoisesti — ainakin kuuluu olleen niin laita täällä Belvederessä, kuten serkku Briest minulle vielä eilen kertoi — mutta kummittelua ei aiheuteta milloinkaan keinotekoisesti, kummittelu on luonnollista.»