»Aivan suotta, olipa aika mikä tahansa; sinun ei tarvitse pelätä silloinkaan, kun olen maaseudulla tai teekutsuissa ruhtinaan luona, sillä onhan meillä, Jumalan kiitos, kaiken muun lisäksi vielä Rollo…»
»Rollo?»
»Niin, Rollo. Edellyttäen, että olet kuullut Niemeyerin tai Jahnken sellaisista asioista kertovan, sinä varmaankin ajattelet normandilaisherttuaa, ja onhan meidän Rollommekin samaa laatua. Mutta se on vain newfundlandilainen, ihmeen kaunis eläin, joka rakastaa minua ja tulee sinuakin rakastamaan. Rollo näet on tuntija. Ja niin kauan kuin hän on vaiheillasi, sinä olet hyvässä turvassa, ja sinua ei voi ahdistaa kukaan, ei elävä eikä kuollut. Mutta katsohan kuuta. Eikö olekin kaunis?»
Effi, joka oli itseensä vaipuneena kuunnellut puolittain pelokkaasti, puolittain ahnaasti jokaista sanaa, kohottautui nyt ja katsahti oikealle, missä kuu parhaillaan näytti uivan esiin vaaleiden, mutta nopeasti kiitävien hattaroiden seasta. Kuparinkarvaisena paistoi suuri kiekko leppälehdon takaa luoden valoansa leveään suvantoveteen, jonka Kessine-joki siinä kohden muodosti. Voipa se olla jo mereltä tulvivien vesienkin muodostama haff.
Effi oli kuin huumautunut. »Niin, olet oikeassa, Geert; se on kaunis, mutta samalla siinä on jotakin pelottavaa. Italiassa minä en ole kokenut mitään sellaista, en silloinkaan, kun kuljimme Mestrestä Veneziaan. Sielläkin oli vettä ja suota ja kuutamoa, ja minä ajattelin sillan murtuvan; mutta se ei ollut niin aavemaista. Mistä se johtuneekaan? Pohjoisuusko sen vaikuttanee?»
Innstetten nauroi. »Me olemme täällä viisitoista peninkulmaa pohjoisempana kuin Hohen-Cremmenissä, ja saatpa vielä hieman odottaa, ennenkuin tulee vastaamme ensimmäinen jääkarhu. Luulenpa, että olet hieman hermostunut pitkän matkan, St. Privat-panoraaman ja kiinalaista koskevan kertomukseni vuoksi.»
»Ethän ole minulle mitään kertonut.»
»En, olen hänet vain maininnut. Mutta kiinalainen on jo sinänsä kokonainen juttu…»
»Niinpä kyllä», nauroi Effi.
»Ja joka tapauksessa siitä pian suoriudut. Näetkö tuon pienen rakennuksen, josta vilkkuu valo? Se on paja. Siinä tie kääntyy. Ja kun olemme sen käänteen ohi ehtineet, näet jo Kessinin tornin tai oikeammin molemmat…»