»Ei, ei, hän on itse sitä lajia. Se mustan kanan piteleminen on samaa lajia; hän ei saa tulla. Ei, Johanna, te jäätte tänne yksin. Ja kuinka hyvä, että olette vain vetänyt ikkunaluukut kiinni. Työntäkää ne auki, oikein äänekkäästi, jotta kuulen inhimillisen äänen, jonkin inhimillisen äänen… minun täytyy nimittää sitä niin, vaikka se kuulostaakin omituiselta… ja avatkaa sitten hieman ikkunaa, jotta saan ilmaa ja valoa.»
Johanna teki kuten käskettiin, ja Effi vaipui takaisin pielukselleen ja kohta senjälkeen unenhorrokseen.
KYMMENES LUKU.
Innstetten oli palannut Varzinista vasta kuuden aikaan aamulla ja oli Rollon hyväilyt torjuen vetäytynyt mahdollisimman hiljaa omaan huoneeseensa. Hän asettui levolle niin mukavasti kuin voi ja salli Friedrichin vain tuoda matkapeitteen. »Herätä minut yhdeksän aikaan!» Niin olikin tapahtunut. Hän nousi nopeasti ja sanoi: »Tuo aamiainen!»
»Armollinen rouva vielä nukkuu.»
»Mutta onhan jo myöhä. Onko jotakin tapahtunut?»
»En tiedä; tiedän vain, että Johannan on täytynyt nukkua yönsä armollisen rouvan huoneessa.»
»Lähetä siis Johanna tänne!»
Johanna tuli. Hänen hipiänsä oli yhtä rusottava kuin ainakin, joten hän ei näyttänyt erikoisesti huolestuneen yön tapahtumista.
»Mitä on tapahtunut? Friedrich sanoo jotakin sattuneen ja kertoo teidän nukkuneen armollisen rouvan luona.»