»Luehan.»
Effi avasi kirjeen ja luki: »Korkeasti kunnioitettu rouva, armollisin rouva paroonitar! Sallikaa minun liittää kunnioittavimpaan aamupäivätervehdykseeni kaikkein nöyrin pyyntö. Päiväjunalla saapuu tänne monivuotinen hyvä ystävättäreni, eräs kelpo kaupunkimme Kessinin tyttäriä, neiti Marietta Trippelli, ja viipyy luonanne huomisaamuun saakka. T.k. 17 p:nä hän on Pietarissa, missä antaa konsertteja tammikuun keskivaiheille asti. Ruhtinas Kotšukov avaa hänelle tälläkin kertaa vieraanvaraisen kotinsa. Minulle muuttumatonta ystävällisyyttänsä osoittaen on Trippelli lupautunut viettämään tämän illan luonani ja esittämään muutamia lauluja ehdottomasti minun valintaani noudattaen (hän näet ei tiedä mitään vaikeuksista). Voisikohan rouva paroonitar suostua olemaan läsnä tässä musikaalisessa illanvietossa, joka alkaa kello seitsemältä. Herra puolisonne, jonka toivon varmasti saapuvan, tulee varmaan kannattamaan nöyrintä pyyntöäni. Vieraita on ainoastaan pastori Lindequist (joka säestää) ja, luonnollisesti, leskirouva Trippel. Erinomaisin kunnioituksen tuntein A. Gieshübler.»
»Mitä arvelet?» kysyi Innstetten. »Suostummeko vai kieltäydymme?»
»Tietenkin suostumme. Se tempaa minut toisiin ajatuksiin. Ja enhän voi torjua kelpo Gieshübleriäni heti hänen ensi kertaa kutsuessaan.»
»Sitä minäkin. Friedrich, sanokaa siis Mirambolle, joka kirjeen lienee tuonut, että me rohkenemme kutsua noudattaa.»
Friedrich lähti. Hänen mentyään Effi kysyi: »Kuka on Mirambo?»
»Varsinainen Mirambo on afrikalainen rosvopäällikkö… Tanganjika-järveltä, jos maantiedon tuntemuksesi riittää niin kauas… mutta tämä on vain Gieshüblerin hiiliproviisori ja faktotum ja tulee todennäköisesti esiintymään tänä iltana hännystakkiin ja puuvillakäsineihin puettuna.»
Pieni välikohtaus oli ilmeisesti vaikuttanut Effiin suotuisasti ja suurelta osalta palauttanut hänen mielensä keveyden, ja Innstetten tahtoi tehdä parastaan edistääkseen tätä toipumista. »Olen iloinen, kun suostuit ja niin nopeasti ja arvelematta, ja nyt tahtoisin ehdottaa sinulle vielä jotakin saadakseni sinut täysin entisellesi. Huomaan selvästi, että sinua vaivaa vielä jokin yöllinen asia, joka ei sovi Effiini ja joka on välttämättä karkoitettava, ja siihen ei ole parempaa lääkettä kuin raitis ilma. Sää on oivallinen, sekä raikas että leuto, tuskin tuulen henkäystäkään; mitäpä arvelet, jos lähdemme ajelemaan, mutta kauas eikä vain Plantaašin ympäri, tietenkin reessä, ja kulkusin ja valkoisin rekipeitoin, ja palattuamme kotiin neljän tienoissa sinä lepäät, ja seitsemän aikaan olemme Gieshüblerin luona kuulemassa Trippelliä.»
Effi tarttui hänen käteensä. »Kuinka hyvä oletkaan, Geert, ja kuinka suopea. Minä näytin sinusta varmaan lapsekkaalta tai ainakin kovin lapselliselta; ensinnäkin se, että pelkäsin ja sitten, että neuvoin sinua myymään talon ja, mikä pahempi, järjestämään toisin asioita ruhtinaan kanssa. Sinunko pitäisi kääntyä yrmeäksi häntä kohtaan — sehän on naurettavaa. Onhan hän lopultakin se mies, joka ratkaisee meidän kohtalomme. Minunkin. Et voi uskoa, kuinka kunnianhimoinen olen. Olen mennyt kanssasi naimisiin oikeastaan vain kunnianhimon vuoksi. Mutta älä sentään huoli näyttää niin vakavalta. Rakastanhan sinua… kuinka sanotaankaan, kun taitetaan oksa ja riivitään siitä lehdet? Riemuellen, itkeskellen, ylenpalttisesti.»
Hän nauroi helakasti. »Sanohan minulle», jatkoi hän Innstettenin yhä ollessa vaiti, »minne tästä lähdetään?»