»Ajattelin, että ajaisimme rautatieasemalle, mutta kiertoteitse, ja sitten viertoteitse takaisin. Aterioimme asemalla tai paremminkin Golchowskin luona 'Ruhtinas Bismarckin' majatalossa, jonka ohi ajoimme tänne saapuessamme, jos vielä muistat. Sellainen vierailu on aina hyödyllinen, ja minä ja starosta Effin armosta juttelemme hieman vaaleista. Vaikka hän henkilönä ei olekaan suuriarvoinen, hän pitää kuitenkin järjestyksessä taloutensa ja keittiönsä sitäkin paremmin. Täkäläiset ihmiset osaavat syödä ja juoda.»
Tämä keskustelu tapahtui suunnilleen yhdentoista aikaan. Kahtatoista lyödessä Kruse ajoi reen oven eteen, ja Effi sijoittui siihen. Johanna aikoi tuoda jalkapussin ja turkit, mutta Effi kaipasi kaiken sen jälkeen, mikä häntä yhä painosti, raitista ilmaa siinä määrin, ettei suostunut niitä ottamaan, sallihan vain kietoa peitteen kaksin kerroin ympärilleen. Innstetten virkkoi Kruselle: »Kruse, nyt ajetaan asemalle; missä olimme jo kerran tänä aamuna. Ihmiset varmaan ihmettelevät, mutta eipä haittaa. Ajattelen että ajamme Plantaašin ohi ja sitten vasemmalle kohti Kroschentinin kirkontornia. Antakaa hevosten juosta. Meidän täytyy olla asemalla kello yhden aikaan.»
Niin lähdettiin. Kaupungin valkoisten kattojen yöpuolella leijui savu, sillä ilma tuskin liikkui. Utpatelin myllykin kiersi siipiään vain hitaasti, ja nopeasti kiiti reki eteenpäin, ihan kirkkomaan vieritse. Pensaiden oksat ulottuivat ristikkoaidan yli ja viistivät kärjillään Effiä niin että lunta varisi hänen rekipeitollensa. Tien toisella puolen oli aidattu alue, ei paljoa suurempi kuin kukkalava, ja sisäpuolella ei näkynyt mitään muuta kuin sen keskeltä kohoava nuori mänty.
»Onko tuossakin joku haudattuna?» kysyi Effi.
»On. Kiinalainen.»
Effi säpsähti; se oli kuin isku. Hänellä oli kumminkin kyllin voimia hillitäkseen itsensä ja sanoakseen näennäisen rauhallisesti: »Meidänkö kiinalaisemme?»
»Niin, meidän. Seurakunnan kalmistoon häntä ei tietenkään voitu sijoittaa, ja niin kapteeni Thomsen, joka oli tavallaan hänen ystävänsä, osti tuon paikan ja antoi haudata hänet siihen. Siinä on myöskin kivi ja kirjoitus. Kaikki tietenkin ennen minun tänne tuloani tapahtunut. Mutta siitä puhutaan yhä vielä.»
»Siinä siis kuitenkin piilee jotakin. Tarina. Sanoithan jo tänä aamuna jotakin sellaista. Ja lienee lopulta parasta, että saan kuulla, kuinka on laita. Niin kauan kuin en sitä tiedä, olen kaikista hyvistä aikeista huolimatta aina kuvitelmieni uhri. Kerro minulle asia sellaisena kuin se todellisuudessa on. Todellisuus ei voi kiduttaa minua niinkuin oma kuvitteluni.»
»Hyvä, Effi. En tahtonut siitä puhua. Mutta nyt se tapahtuu itsestään, ja se on hyvä. Siinä ei muuten oikeastaan ole mitään.»
»Yhdentekevää, eikö ole mitään vai onko paljon tai vähän. Aloitahan.»