Hän nousi ja lauloi pastorin säestämänä 'Olafin' erittäin varmasti ja taidokkaasti saavuttaen yleistä suosiota.
Sitten löytyi vielä monta samanlaista romanttista, jotakin 'Lentävästä Hollantilaisesta' ja 'Zampasta' ja sitten 'Nummenpoika'. Hän esitti ne kaikki yhtä taidokkaasti kuin levollisestikin Effin joutuessa kuin huumauksen valtoihin tekstien ja sävellysten vuoksi.
Laulettuaan 'Nummenpojan' Trippelli sanoi: »Jo riittää.» Tämä selitys oli niin päättävä, ettei Gieshübler enempää kuin kukaan muukaan uskaltanut käydä pyynnöllään häntä ahdistelemaan. Kaikkein vähimmin Effi. Gieshüblerin ystävättään istuessa jälleen hänen vieressään hän vain virkkoi: »Kunpa voisin sanoa teille, armollisin neitini, kuinka kiitollinen olen teille! Kaikki niin kaunista, niin varmaa ja taidokasta. Mutta jos sallitte, ihailen melkeinpä vieläkin enemmän erästä seikkaa, nimittäin sitä levollisuutta, joka esityksestänne uhkuu. Minä antaudun helposti vaikutelmieni valtoihin, ja pienimmänkin kummitusjutun kuullessani vapisen niin, että tuskin tiedän, miten tulla toimeen. Mutta te esitätte laulujanne valtavasti ja järkyttävästi ollen itse ihan hilpeä ja hyvätuulinen.»
»Niin, armollisin rouvani, eipä ole taiteessa toisin laita. Varsinkaan ei teatterissa, josta olen onneksi pelastunut. Sillä vaikka tunnenkin puolestani voivani voittaa kaikki sen kiusaukset, se kuitenkin pilaa maineen — siis parhaan, mitä ihmisellä on. Sitäpaitsi se tylsyttää, kuten ammattitoverini ovat minulle sata kertaa sanoneet. Siellä myrkytetään ja surmataan tikarilla, ja Romeo kuiskaa kuolleelle Julialle korvaan kehnon sukkeluuden tai ilkeydenkin, tai pistää hänen käteensä lemmenkirjeen.»
»Se on minusta käsittämätöntä. Puhuakseni vieläkin vain siitä, mistä olen teille tänä iltana kiitollisuudenvelassa, esimerkiksi 'Olafissa' ilmenneestä aavemaisuudesta, vakuutan teille, että jos uneksin jotakin ahdistavaa tai olen kuulevinani yläpuoleltani hiljaista tanssia tai soitantoa, vaikka siellä ei olekaan ketään, tai jokin hiipii vuoteeni ohi, niin olen ihan suunniltani enkä voi unohtaa sitä päiväkausiin.»
»Niin, armollisin rouva, se mitä kuvailette, on toista, se on todellista tai ainakin voi olla todellista. Jos balladissa liikkuu aave, en siitä ollenkaan säikähdä, mutta haamu, joka liikkuu huoneessani, on minulle erittäin epämieluisa, samoinkuin kenelle muulle tahansa. Sikäli siis ovat tuntomme samanlaiset.»
»Oletteko siis joskus sellaista kokenut?»
»Epäilemättä. Vieläpä Kotšukovin luona. Ja nyt olenkin asettanut ehdoksi, että minulle on annettava toinen makuusuoja, kenties englantilaisen kotiopettajattaren huoneessa. Hän näet on kveekari, ja siinä tapauksessa voi olla ihan huoleton.»
»Ja pidättekö sellaista mahdollisena?»
»Armollisin rouva, kun ihminen on ehtinyt minun iälleni ja on liikkunut paljon maailmalla, on ollut Venäjällä ja puoli vuotta Romaniassakin, niin hän pitää kaikkea mahdollisena. On olemassa ylen paljon pahoja ihmisiä, ja kaikki muu ilmaantuu sen keralla, se ikäänkuin kuuluu yhteen.»