Samassa ajoi oven eteen Innstetten, joka palasi tänään tavallista varhemmin. Effi hypähti seisaalleen käydäkseen tervehtimään häntä jo eteisessä ja oli sitä hellempi, kun tunsi olevansa velvollinen hyvittämään jotakin. Täydellisesti hän ei kumminkaan kyennyt torjumaan, mitä Crampas oli sanonut, ja kesken hellyydenosoituksiaan ja näennäisin mielenkiinnoin kuunnellessaan hän kuuli yhä uudelleen mielessään soivan: »Siis laskelmiin perustuva kummitus, kummitus, jonka asiana on pitää sinua kurissa.»
Lopulta hän asian unohti ja tyytyi luontevasti häntä kuuntelemaan.
* * * * *
Marraskuu oli ehtinyt keskivaiheilleen, ja myrskyksi kiihtyvä luodetuuli puski puolitoista vuorokautta niin itsepintaisesti päin aallonmurtajia, että yhä enemmän patoutuva Kessine-joki tulvi yli äyräittensä ja virtasi kaduille. Aikansa raivottuaan rajuilma kuitenkin lauhtui, ja sitten tuli vielä muutamia aurinkoisia myöhäissyksyn päiviä. »Kukapa tietää, kuinka kauan ne kestävät», sanoi Effi Crampasille, ja niin päätettiin lähteä seuraavana aamupäivänä vielä kerran ratsastajaan; Innstettenkin, jolla oli vapaapäivä, lupasi lähteä mukaan. Matkan oli määrä suuntautua jälleen aallonmurtajien luo, siellä astuttaisiin satulasta, käyskeltäisiin hieman rannalla ja nautittaisiin vihdoin aamiaista rantasärkkien suojassa, missä oli tyven.
Määrättynä hetkenä ratsasti Crampas piirineuvoksen talon eteen; Kruse piteli armollisen rouvan hevosta, ja Effi, joka nopeasti nousi satulaan, pyysi samalla Innstettenin puolesta anteeksi, että hän oli sittenkin estynyt: edellisenä yönä oli jälleen ollut suuri tulipalo Morgenitzissä — kolmas kolmen viikon aikana, siis murhapoltto — ja hänen oli täytynyt lähteä sinne, valitettavasti, sillä hän oli kovin iloinnut tästä ratsastusretkestä, joka todennäköisesti tulisi ole maan viimeinen tänä syksynä.
Crampas lausui valittelunsa, kenties vain jotakin sanoakseen tai kenties vilpittömästikin, sillä vaikka hän olikin häikäilemätön ritarillisissa lemmenseikkailuissaan, hän oli toisaalta myöskin hyvä toveri. Kaikki tietenkin aivan pinnallista. Ystävän auttaminen ja viiden minuutin kuluttua hänen pettäminen, olivat asioita, jotka hyvin sointuivat hänen kunniakäsitteeseensä. Hän menetteli kummassakin tapauksessa uskomattoman hyvätuulisesti.
Ratsastus suuntautui nyt kuten ainakin läpi Plantaašin. Rollo oli jälleen etunenässä, sitten tulivat Crampas ja Effi, sitten Kruse. Knut ei ollut mukana.
»Minne olette Knutin jättänyt?»
»Hänessä on sikotauti.»
»Merkillistä», nauroi Effi. »Oikeastaan hän näytti aina sellaiselta.»