»Kunhan ette olisi lausunut juuri tuota vertausta!»
»Ah, Crampas, te olette… te olette…»
»Narri.»
»Ette suinkaan. Te liioittelette jälleen. Mutta te olette jotakin muuta. Hohen-Cremmenissä sanottiin aina, ja minä sanoin muiden mukana, ettei ole olemassa mitään itserakkaampaa kuin kahdeksantoista vuoden ikäinen husaarivänrikki…»
»Entä nyt?»
»Nyt sanon, ettei ole mitään itserakkaampaa kuin neljänkymmenenkahden vuoden ikäinen maanpuolustusväen majuri.»
»Ne kaksi vuotta, jotka armollisesti iästäni vähennätte, korjaavat kohta asian — suutelen kättä.»
»Niin, 'suutelen kättä', siinä on sana, joka sopii teille mainiosti.
Se on wieniläistä. Ja wieniläiset minä olen oppinut tuntemaan
Karlsbadissa, neljä vuotta sitten; he liehakoivat minua, neljäntoista
vuodet ikäistä tyttölasta. Mitä kaikkea siellä kuulinkaan!»
»Ette varmaankaan enempää kuin oli oikeus ja kohtuus.»
»Jos niin olisi laita, täytyisi sen, mikä minua imartelee, olla verrattain säädytöntä… Mutta katsokaahan noita reimareita, kuinka ne uivat ja tanssivat! Pienet punaiset liput on niistä poistettu. Tänä kesänä, uskaltaessani muutamia kertoja liikkua rannalla saakka, ajattelin aina: tuolla on Vineta, sen täytyy olla tuolla, torninhuiput näkyvät…»