Rollo haukahti nimensä kuullessaan ja heilutti häntäänsä.
»Niin kului aikoja. Mutta tuo salainen rakkaus, joka luultavasti ei säilynyt ihan salaisena, oli kuitenkin kuninkaasta liikaa, ja koska hän ei yleensäkään voinut oikein sietää tuota kaunista Kalatrava-ritaria — hän näet ei ollut ainoastaan julma, vaan lisäksi kadepukkikin, tai ellei sana oikein sovi kuninkaalle, vielä vähemmin rakastettavalle kuulijalleni, rouva Effille, niin sanokaamme vain kadehtija, — hän päätti mestauttaa Kalatrava-ritarin hänen salaisen rakkautensa vuoksi.»
»Enpä voi häntä siitä moittia.»
»Kuinka lienee, armollisin rouva. Kuulkaahan lisää. Ei vähästä väliä, mutta se oli liikaa, kuningas meni mielestäni ilmeisesti liian pitkälle. Hän näet teeskenteli tahtovansa järjestää ritarille hänen sotaisten sankaritekojensa vuoksi juhlan, ja siihen toimitettiin pitkä pitopöytä, ja kaikki valtakunnan grandit istuivat pöydän ääressä, keskellä kuningas, ja kuningasta vastapäätä oli sija hänelle, jota varten koko juhla oli järjestetty, siis tänä päivänä juhlittavalle Kalatrava-ritarille. Ja kun hän melkoisesta odottelusta huolimatta ei kuulunut tulevaksi, täytyi juhla vihdoin aloittaa ilman häntä, joten pöytään jäi tyhjä paikka — ihan kuningasta vastapäätä.»
»Entä sitten?»
»Ajatelkaahan, armollisin rouva, kun kuningas Pedro aikoo nousta teeskennellen valittaakseen, ettei hänen 'rakas vieraansa' ollut vieläkään saapunut, kuuluu ulkoa portaista kauhistuneiden palvelijoiden huuto, ja ennenkuin kukaan tietää, mitä on tapahtunut, kiitää jokin pitkän pitopöydän viertä, hyppää tuolille ja laskee irroitetun pään tyhjälle paikalle, ja tuon pään yli tuijottaa Rollo vastapäätä istuvaan kuninkaaseen. Rollo oli seurannut isäntäänsä hänen viimeisellä matkallaan, ja samana hetkenä, jona teloittaja iski iskunsa, oli uskollinen koira siepannut putoavan pään, ja siinä se nyt oli, ystävämme Rollo, pitkän pitopöydän ääressä syyttämässä kuninkaallista murhamiestä.»
Effi oli painunut ihan hiljaiseksi. Vihdoin hän virkkoi: »Crampas, tuo on tavallaan erittäin kaunista, ja koska se on erittäin kaunista, tahdon antaa sen teille anteeksi. Mutta voisitte sentään menetellä paremmin ja samalla minulle mieluisemmin, jos kertoisitte minulle toisenlaisia tarinoita. Heinestäkin. Eihän Heine liene runoillut ainoastaan Vitzliputzlista ja Don Pedrosta ja teidän Rollostanne — minun Rolloni näet ei olisi milloinkaan sellaista tehnyt. Tule, Rollo! Eläin-parka, en voi enää sinua nähdä samalla ajattelematta Kalatrava-ritaria jota kuningatar salaa rakasti… Kutsukaa Kruse, jotta hän kerää kokoon, mitä tässä pöydällä on, ja kun ratsastamme takaisin, teidän pitää kertoa jotakin toista, jotakin ihan toista.»
Kruse tuli. Mutta kun hän aikoi ottaa lasit, sanoi Crampas: »Kruse, jättäkää yksi lasi, tuo tuossa. Minä otan sen itse.»
»Kuten käskette, herra majuri.» J
Effi, joka oli keskustelun kuullut, pudisti päätänsä. Sitten hän nauroi. »Crampas, mitä johtuukaan mieleenne? Kruse on kyllin typerä ollakseen asiaa enempää ajattelematta, ja jos sitä ajatteleekin, hän ei onneksi keksi mitään. Mutta eihän se kumminkaan oikeuta teitä tätä lasia… tätä Josefina-tehtaan kolmenkymmenen pennin lasia…»