"Hän kaipaa sitä komeutta ja niitä sielun nautintoja, joista
Reihenstein on niin rikas", ajatteli äiti huo'aten.
Heidän asuntonsa oli melkein kaupungin toisessa päässä, se oli pieni, sievä huoneus pienen viheriän ruoho-lakeuden vieressä. Siihen kuului pieni sangen hyvin hoidettu puutarha, jossa oli pari varjokasta paikkaa, jossa kävi lukea, työskennellä ja vieläpä teetäkin juoda.
Mutta Hermina uneksuen pudotti kirjan eli työn helmaansa. Tarkasteliko hän nykyistä ja entistä elämäänsä. Sen hän vain tiesi että kaikissa niissä ruusuissa, joita hän täällä poimi, oli ohdakkeita. Hänen olonsa täällä oli kuni raskasta päivätyötä. Vasta silloinkun hän iltasella astui kammioonsa, hengitti hän helpommin, sillä siellä seisoi — enonsa harmoonio.
Niin todella, se oli siellä ja joka ilta raikuivat urkuisen sävelet yli puutarhan ja vieläpä uloimmaskin.
Kun Hermina ensikerran astui huoneesensa, näki hän soittokoneen. Se häntä odotti ja tervetuliaisia toivotti, kuni vanha ystävä, mutta Hermina ei tahtonut ystävyyttä tunnustaa.
"Me emme sitä pidä, äitini!" huudahti hän liikutettuna.
"Mitä sinä ajattelet, lapseni?" kysyi äiti ihmetellen. "Totta et sinä tahdo Bodendorffin kohteliaisuutta kieltää? Katsomatta siihen, ettei hän sitä itse voi käyttää, niin on hän erittäin huomannut mikä sinusta on kallista, ehkei hän muuten mitään erittäin arvoista kappaletta sinulle lahjoittanut. Tiedän nimittäin varmaan, että Reihensteinissä kaikki on arvoisampata, kuin tämä, mutta hän arveli ettei mikään sinua enemmän miellyttäisi."
Hermina omisti, tällä kertaa niin kaunopuheiselle, äidillensä oikeuden, kuitenkin kiitti hän: "Se minua aina on rasittava, äiti!"
Oi, kuinka usein hän ei myöhemmin ajatellut niitä sanoja. Nyt enään hän tuskin voi odottaa sitä hetkeä, jolloin hän saisi istuutua soittamaan mahdikkailla sävel-aalloilla surunsa takkaa sielultansa pois.
Mutta niinkuin ei riviäkään ollut seurannut lahjaa, niin jäi Bodendorff itsekin näkymättömiin, kuin maailmasta kadonnut. Hän näkyi todella asettuneensa joko Niili- tahi Gangesvirran rannoille. Ja kuitenkaan niitä ei eroittanut kuin neljän tunnin matka. Bodendorff ei tahtonut lähestyä häntä, se oli selvää.