Sen majuritar omasta kokemuksestansa tiesi, eikä siis voinut muuta kuin etsiä turvallisempaa olo-paikkaa. Pöydän ympärillä olikin pelkkää iloista väkeä ja sittenkuin muutamia pulloja oli tyhjennetty, nousi riemu kuni elävä hopea auringon paisteessa.
"Kas niin, ei noin surullisena, veikko!" kuului monelta taholta.
"Laulapas meille laulu!"
Hän, jolle nämä sanat lausuttiin, ei ollut niitä kuulevinansa, mutta kun meteli lisääntyi pyysi hän hiljaisuutta.
Kaikki huuto loppui heti ja norjalla, sointusalla barytonilla alkoi hän mainion sotalaulun, jonka loppusävelen: "Tyroolin maass'", kaikki köörinä kertoivat. Raivoisa mieltymys seurasi laulua. "Bravo, Bodendorff!"
"Vielä laulu, vielä yksi!" huusivat uudestaan kaikki.
"Antakaa minun olla rauhassa, min'en osaa enempää!" vastasi kapteeni
Bodendorff ja pyyhki nenäliinallansa hikeä otsastansa.
"Hän on kankea, kuni muumio!"
"Hänellä on hermotauti!"
"Häntä vaivaa onneton rakkaus!" kuului joka taholta.
"Luulenpa sinut sairaaksi!" virkko säälivä ääni hänen vieressänsä.