Kun Wellnau aivan määrälleen kymmen minutia myöhemmin saapui paikalle, tapasi hän kapteenin rauhallisena kävelevän Sveitsiläis-tapaan rakennetun ravintolan edessä.
"Luutnantti Wellnau", sanoi Bodendorff melkein uhaten, "min'en tahdo sekautua teidän, enemmän tai vähemmän lapsellisiin lempi-asioihinne, siihen toimeen on teillä äiti, — mutta se valokuva, jonka tänään olette antaneet kumppaniemme pilkalle, on paljon suuremmassa arvossa pidettävä. Paha kyllä että se jo kerran on häväistykselle joutunut. Mutta, kuuletteko, se ei saa tapahtua! Sanokaapas nyt, kunnian-sanallanne vakuuttaen, oletteko todella sen ostaneet?"
"Miten sitten, herra kapteeni?" änkkäsi Wellnau hämmästyneenä. "Jos tunnette tämän naisen, tiedätte myös ettei hän valokuvaansa lahjota nuorelle luutnantille, joka — joka —"
"Hyvä", keskeytti häntä kapteeni kärsimättömyydellä. "Tehkää nyt minun tahtoni mukaan ja antakaa valokuva minulle. Ne maksavat kaikki yhtäpaljon", mumisi hän kylmällä pistoisuudella, "kauniin kuvitelma ja häjyin jokapäiväisyys — aina sama hinta!"
"En epäilekään täyttää tahtoanne, herra kapteeni", sanoi Wellnau vähän peläten, "sillä minä voin vakuuttaa, ettei minulla ole paljoa toivoa, mutta jos tämä on teille mieliksi, niin olkaa niin hyvä, — voinhan minä ostaa itselleni toisenkin kuvan."
Tämä lapsellinen totuus nosti taasen veren Bodendorffin vaaleille kasvoille.
"Mutta te ette saa sitä tehdä!" sanoi hän melkein käskien ja kuitenkin oli kuni rukous äänessä, kun hän lisäsi: "Minä pidän teitä nuorena kunnian miehenä ja semmoisena pyydän teidän luopumaan kaikesta yhteydestä tämän naisen kanssa."
"Se loppuu itsestään, sillä minä jätän tämän kaupungin pian", sanoi
Wellnau hiljaa.
"Hyvä, te olette nuori vielä, luutnantti", sanoi Bodendorff hiljaisella äänellä, "pitäkää tämä tapahtuma muistutukseksi teille. Te ette voi arvata, minkä uhrin nyt olen nuoruudellenne tehnyt. Jokaisen toisen olisin pitänyt lurjuksena."
"Tässä on kuva", sanoi nuorimies, vaikutettuna Bodendorffin vakavasta käytöksestä, "ja tässä on käteni, minä pidän sanani!"