"Ei koskaan!" ajatteli tytär.
Kun Hermina suuttuneena kapteenin kiellosta — johon hän kuitenkin itse oli syypää — ei enää tahtonut muistaakaan koko miestä, lensivät kuitenkin hänen ajatuksensa häneen, eikä mikään voinut hillitä suuren suurta surua hänen sielussansa.
Harmooniokin jäi aukaisematta, ja hän, joka ennen teki monen tunnin matkan saadaksensa kuulla sen säveleitä, hänkin oli poissa.
Kuni unissa-kävijän, meni tytön ohitse kaiken ulkomailman tapaukset. Hän melkein ei huomannut, että hänen kiusallinen rakastajansakin yht'äkkiä lakkautti käyntinsä ja kukkaisvihkonsa ja tuli ainoasti jäähyväisille. Se hyvästijättö oli kohtelias ja melkein pelollinen; nuorukainen ei edes uskaltanut katsoakaan häneen.
Hermina jätti nyt seuraelämän ja jäi kotiinsa, jossa hänen päivänsä paraiten kuluivatkin.
Muutamat viikot elettyä tässä mielen laadussa ja näillä tunteilla saavat pian vuosien merkityksen! Mieli sen alla kypsyy kuni hedelmä kesä-auringon paistaessa. Ja kesä olikin kuumimmallansa niin luonnossa kuin Herminan sydämessäkin, mutta yhtä vähän kuin hedelmä tietää, mikä sen kypsyttää, yhtä vähän tiesi Hermina, mitä hänen povessansa palava liekki merkitsi.
VI.
Majuritar Räder ei ollut tarkkajärkinen nainen, mutta hän oli lempeä äiti ja semmoisena näki hän, kasvavalla tuskalla, tyttärensä tilaisuuden, mutta hän erehtyi kuni useinkin: Hän piti sen ruumiillisena, joka tykkönään lähti sielusta.
"Tämä todella ei kauvan käy laatuun, lapseni", sanoi hän eräänä päivänä, kun Hermina oli erittäin heikko ja kelmeä. "Tahdonpa puhutella vanhaa rykmentinlääkäriä Wahlmannia, hän on meidän entisiä ystäviämme ja isäsi luotti häneen sangen paljon. Täältä ei ole niin pitkä matka pääkaupunkiin ja hän sinua paraiten on auttava."
Jo sen paikan nimi, jossa Bodendorff oleskeli, antoi nuoren tytön sydämeen piston, mutta ensikerran hän ei vastustanut pelkäävän äitinsä mielipidettä. Vanha lääkäri oli todella koetettu ystävä, Hermina oli lapsena monta kertaa hänen helmassansa istunut — hän tulkoon halusta.