"Ensiksikin", sanoi Hermina kuivasti, "en mielelläni taita kukkaisia ja toiseksi — nuo ruusut eivät ole minun!"
"Oh, sekö vain on esteenä!" Bodendorff otti kynäveitsen taskustansa ja alkoi, sanan mukaisesti, rosvota kukkaispensasta, kunnes Hermina estäen laski kätensä hänen päällensä.
"No, lakatkaa jo, te pahuuden tekijä!" huudahti hän nauraen. "Tehän teette koko pensaan kelvottomaksi. Olipa onneksenne ettei tässä pensaassa ole ohtakkeita, muuten kyllä olisitte saaneet pahuutenne kostetuksi."
"Ohdakkeita?" sanoi hän ja katseli vihkoa miettien. "Niin todellakin, ei ainoatakaan piikkiä. En tietänyt semmoisia ruusuja olevankaan. Tässä siis sananlasku tekee poikkeuksen."
Kumarruksetta, kohteliaista sanaa sanomatta, kurotti hän vihon
Herminalle sanoen: "Ottakaa!"
"Kiitos!"
Pila hymyili hänen silmistään ja suunsa ympäriltä, kun hän kohteliaalla kumarruksella otti vihon vastaan.
Bodendorff taasen huomasi taitamattomuutensa ja puri suuttuneena huuliansa.
"Nyt tahdon teille näyttää vielä jotain", sanoi Hermina kädellään viitaten Bodendorffia itseänsä seuraamaan.
"Eikö katseleminen milloinkaan lopu?" kysäsi hän ja jäi seisomaan.
"Pitääkö tämän päivän taasen alkaman niinkuin eilen loppui?"