Suomelle!
[Tämän runoelman synnytti puhe, jonka Prov. Lagus piti yliopiston Juhlasalissa 6 p. Huhtikuuta 1861, jossa puheessa hän koki näyttää ja todistaa Suomalaisilla kansoilla olleen loistava muinaisuus Persian maalla, jossa kallioihin hakatut kirjoitukset olisivat Suomalais kielten heimoa ja alkuperää, niin muodoin todistaen kuinka esi-isämme muinoin kävivät muitten kansain etunenässä sivistyksen ja historian teillä. Tämä puhe löytyy "Litteraturblad" nimisessä ruotsalaisessa kuukauslehdessä. Myöskin Mehiläisessä on Koskisen lähettämä selitys tästä asiasta.]
Oi Suomen kansa heräjää! Ei kelpaa nukkua; Kah! armas päivä sädestää Jo taivon lakeilta. Ah, kauan kesti unesi, Jo joudu armas Suomeni!
Et muinoin armas maannut näin, Kuin mailla Persian Sä sivistyksen eteenpäin Sait viedä armahan, Sä riensit kansain edellä Ja olit aina vilpeä.
Siel' oli armas asua Sun kotimaillasi, Sull' oli maine, kunnia, Oil lämmin veresi, Oil päivän paiste armainen — Oi koti oli kultainen.
Sä kallioihin kalkutit Runoja syviä, Wiel' että toiste tuntisit Kotoa entistä; Jos vieraillekin vierisit, Omille että osaisit.
Sun vieras kansa Intian Pois sorti mailtasi, Jo saattoi maille Pohjolan Pois palmupuiltasi; Siell' osui tuuli tunturein, Ja nälkä, kurjuus jäätynein.
Siell' tuuli tunteet jähdytti Masensi mieliä, Ja nälkä kurjat näännytti, Oil kurja elämä; Niin luopui kansa nukkumaan, Unohtaakseen vaivojaan.
Niin tuntureilla nukkuupi Se kansa mainio; Kyll' aika armas rientävi, Ja päivä koittaa jo; Waan kansa nukkuu unensa, Ei tiedä ajan kulkua.
Jo nouse armas Suomeni, Enään äl' uinaile! Herätä kaikki veikotki Ja edes rientele! Jo saivat kauas kumppalit, Sä joudu, ettäs tapaisit.