"Kasvakoon ja kukoistakoon Rooma ijästä ikään! Hallitkoon armollinen Augustomme onnella alamaisiansa, joita on enemmän kuin hiekkaa rannoilla ja kuin lainehia meressä. Waltansa on jo nytkin ääretön: tuskin alenee aurinko sen länsi-rajoille, niin jo jälleen alkaa nousta itä-ääreltä. Herkuleen pielihin saakka, missä maailman rajana Okeanos virtaa — Indus-virtaan, josta uljaan Aleksanterinki täytyi kääntyä jälilleen, — Aetiopian tulikuumiin hietiköihin saakka — on pian koko maailma Rooman käskyjä kuulemassa. Ainoasti tää kurja Germanian korpi eroittaa meidät Pohjan äärimmäisistä peristä, jossa hyytyvän meren aallot verkalleen loiskivat Thulen jäisiä taltioita vastaan. Mutta kerran on Rooma paisuva koko maailman valtiaaksi! Pian on tämä korpikin kukistettu jalkojemme juureen! Pian saavat sen kesyttömät metsikötkin maistaa, kuinka Roomalaisen ruoska orjan selkälihaa hyväelee! Nuot kurjat, jotka eivät miesvoimalla yksinään kykene maatansa varjelemaan, vaan vievät naisiakin tappeluun! — Olettekos", lisäsi hän kumppaniensa puoleen kääntyen, "olettekos veljet nähneet sitä hurjaa naisleijonaa, mikä muiden joukossa on joutunut vangiksi? Se pitää haettaa tänne, että saisimme vertaella Pohjan karhuttaren kontastelemista, näiden gaselli-sääristen Idän keijukaisten tepasteluun."
Samassa taputtikin hän käsiä orjalle merkiksi ja käski hänen noutaa sen vangitun neidon. — Pian talutettiinkin sisään jalon- vaan huimannäköinen neito: hiukset valuivat hajallaan olkapäälle, vaatteet riippuivat repaleina rinnoilta, kädet olivat selän taa sidottuna; silmiä vaivutti enemmiten häpy maahan, mutta välistä kohosivat salamana välkähytellen ympäri seuraa. Siinä leimauksessa paloi epätoivoa, paloi vihaa ja kesytöntä huimuutta.
"No hempukkani, Brunhilda, Gunilda tai mikä nimesi lieneekin", sanoi ylipäällikkö, "etkös minun ja noiden korkeasukuisten herrain ihastukseksi tahtoisi meille näyttää kuinko karhuttarenne polvia notkuttelevat?"
Wanki ei ymmärtänyt puoliakaan sanoja, vaan suun irvistys kyllä ilmoitti hänelle, että se oli häväistystä. Koko ruumiinsa sävähti ja entisiä huimempi silmän isku säihkysi ripsien alta. Arvaamattomalla voimain jännityksellä katkaisi hän siteensä ja seisoi vapaana, Furian elävänä kuvana, säikähtynein, miekkojansa tapailevien Roomalaisten edessä. Mutta hän ei karannut kenenkään päälle; hän vaan nosti kädet ja silmät taivaasen päin ja lausui haltioissaan:
— "Silmäni sumun puhkaisevi, joka peittää tulevat ajat! Kah maailma kääntyy mullin mallin!
"Tuho mahtavan tulevi, Kurjan koittaa kostopäivä!
"Ma näen — — ma näen — — Rooman muurit murtuu — — hurja vihollinen vyöryy sisään — komeat kartanot ovat ilmitulessa — aarteet ryöstetään, riistetään — miehet vaipuvat veriinsä — vaimot ja lapset viedään orjuuteen! — Kadonnut on Rooman komeus ja valtansa vyöryy kuni nietos vuorelta vyöryy laaksoon sulamaan! — Ja Germania riemuitsee vapaana, se loistaa Rooman voittajana!"
Sen sanottua neito ikään kuin heräsi unen horroksista ja lausui: "Germanian vapaata tytärtä ei saa häväistä kuni halpaa orjaa. Kun ei muu auta, niin auttaa rauta!" — Samassa tempasi hän, ennenkuin kenkään kerkes estämään, tikarin lähimmän miehen vyöltä ja pisti sen syvälle rintaansa.
Hämmästyksissään seisoivat Roomalaiset kaatuneen ympärillä. Riemu oli paennut sydämistä ja synkkä aavistus painoi mieltä. Germanian naiset olivat mainiot ennustustaidoltaan. Mitä jos tämä tulevan ajan salaisuudet oli ilmoittanut? Mitä jos Rooman tuhohetki todellakin oli lähenemässä?
2.