"Sancte Peregrine, Ora pro nobis!"
[Pyhä Peregrinus Rukoile edestämme!]
"Waan minusta ei tule munkkein marttyri, vaikka he ovat minun pääni tehneet paljaaksi."
Tässä hän astui rannemmalle, täyteen kuuvaloon, ja munkki hän olikin puvusta katsoen. Hän otti lakin päästänsä, se oli keskeltä paljas, niinkuin munkkein säännöt määräävät heidän päänsä täytyvän olla. Nyt hän veti leveästä kauhtanansa hiasta pata-lakin ja painoi sen päähänsä, sitte hän riisti yltänsä kauhtanan — hänellä oli talonpoikainen puku alla — ja kietoi sen lakkineen suuren kiven ympäri, jonka hän nakkasi järveen.
"Nyt minä tahdon tehdä Hämäläisille uusia jumalia taikka olla itse heidän jumalanansa. Ne ovat niin kehnoja ja rauhallisia heidän epäjumalansa, heidän Ahtinsa ja Tapionsa ja muut, ei niille edes kelpaa ihmis-uhrit."
"Ihmis-uhrit! ihmis-uhrit!" lauloi rastas.
"Heidän täytyy uhrata ihmisiä, muuten ei heissä saa heräämään mitään sodan intoakaan. — Minä asetan heidän Ruotsalaisia vastaan ja saapa sitte nähdä kuinka kauvas munkkein valta leviää."
"Walta leviää! valta leviää!" huusi taas rastas.
"Minä olen itse muukalainen", jatkoi hän vähän-päästä, "minä olen tehty munkiksi, vaan ei minulle kelpaa se olo. — Jospa se Aino ei olis minua ylen-katsonut; vaan nyt minä hänen itseeni suostutan väkisen, muuten katsokoon eteensä. Ensin minun on kuitenkin Hämäläiset suostuttaminen."
Hän alkoi koota kiviä ja asetella niitä raunioksi metsään.