Matkustajat tulivat nyt siltaan.
"Minä mahdan olla luotu saukoksi, jos minä tämän yli menen hevosellani", lausui Sigvard, "me olemme jo kyllä mielestäni oppineet tätä seutua, me olemme sotineet pakanoiden kanssa, josta pyhä isä Roomassa, taikka oma pispammekin meille saisi antaa ikuisen synnin päästön; me olemme pelastaneet innokkaan opettajan kuolemasta, joka on vielä sitäin parempi, ja me olemme — joka on kaikkein parempi — nähneet ja puhutelleet tämän kirotun maan noita-kuninkaan omaa tytärtä, ellei se ollut metsän neiti, taikka…"
"Aino!"
"Niin, Aino, mutta mikä Aino?"
"Se on tavallinen nais-nimi täällä."
"Ja luulet sen Ainon kai olevan jonkun talonpojan töllön?"
"Oli hän mikä oli, mutta sen vaan tiedän, ettei tässä maassa löydy kuningasta eikä ruhtinasta."
"Noh, olkoon mitä hyvänsä", sanoi Sigvardikin, "mutta ihana se oli, ja jos ei minulla koto-maassani olisi se, joka minua vesi-silmissä odottaa, niin minä paikalla jättäisin kaikki muut tiedustelemiset ja rupeisin häntä tiedustelemaan."
"Se olkoon oma asias, mutta kun et sano hänestä huolivas'…"
"Mitä? Enkö sano huolivani?"