"Kun sanot jonkun odottavan sinua vesi-silmissä", jatkoi Mauno, "niin tässä nyt on päättäminen, jos palajamme tai käymme edemmäksi. Minun luulteni emme vielä ole hullua viisaammat tiestä."
"Waan minä en mene tuota siltaa koettamaan hevosellani."
"Kyllä minä menen."
Ja Mauno kannusti hevostansa lähtemään sillalle.
"Wai minä sinun laskisin edelleni!" ärjäsi Sigvardi kiivaasti ja ohjasi hevosensa Maunon eteen; "minä olen vanhin meistä kahdesta ja siinä, missä emme mahdu käymään rinnatusten, on minulla oikeus käydä edellä."
"Noh, älkäämme tuosta riidelkö", vastasi Mauno, "tiedän kyllä ettet sinä ole pelkuri, vaan minun hevoseni on ehko Suomalainen, niinkuin minä itsekin, ja me tiedämme molemmat, miten tuommoista paikkaa on kuljettava; anna siis meidän ensiksi koettaa!"
"En mar'; jos Ingrini kotona sen saisi kuulla niin…"
Loput sanoja hän yrisi mennessään, jottei niitä kuultu. Hän ajoi nyt käyden ja varovasti sitä kehnoa ja lahonnutta siltaa myöden kuohuvan kosken ylitse ja ennätti sen toiselle puolen. Mauno alkoi ohjata virkkuaan sillalle, hänkin, vaan samassa hetkessä karasi neljä tahi viisi miestä metsästä Sigvardiin, joka kyllä vikkelää sai kalpansa tupesta ja alkoi hosua rajusti, mutta he saivat köyden heitetyksi hänen suolillensa ja vetivät hänen lautasia myöden hevosen selästä maahan. Kaksi heistä juoksi kirveinensä siltaan ja löivät häthätää tukeet niska-puiden alta pois, jotta puoli sillasta hajosi koskeen. Tämä kaikki tapahtui pikemmin kuin sen tässä ennättää lukea.
Mauno jäi sillan ehjälle puolelle, näkemään kuinka miehet veivät köytetyn toverinsa hevosineen päivineen metsään.
* * * * *