"Ei tuttu, eikä outo."
"Waan oudostakin saattaa tulla tuttu, tutusta ystävä."
"Ja ystävästä vihollinen."
"Ethän minua vihollisenas pidä, sä kylän kaunihin?"
"Sinä olet yhtä kehno viholliseksi kuin ystäväksi, munkki."
"Etpäs ole kumpaakaan koettanut, ystävyyttäni etkä vihaani."
"En luule kumpasenkaan olevan koetoksen arvoisen."
"Kuule mitä sinulle kuiskaan, jalo neiti, ja päätä siitä minkä arvoiset kumpikin saattavat olla."
"Jos lupaat olla lyhyt puheessa, niin mä sinua tahdon kuulla, vaan saarnoihis minä olen kyllästynyt."
"Minä olen niihin itsekin kyllästynyt", sanoi Peregrinus, "minä olen päättänyt hyljätä oman uskontoni, ja kääntyä sinun jumaliis, taikka oikeimmin sanoen, itse sinuun, jota ainoaa mä täst'edes aivon kumarten rukoilla; mutta kuule, kaunoiseni", ja Peregrinus tavoitti neidon kättä, "minä olen päättänyt nousta korkealle, ja sinä, Aino, nouset minun kanssani."