Peregrinus katsoi tarkasti neidon kasvoihin, nähdäksensä niissä jotain muutosta; hän pidätti puheensa, odottain tytöltä jotain vastausta ilmoitukseensa, vaan tytön kasvot ei muuttuneet, eikä hän liion mitään vastannut.
"Kolmas olet sinä", sanoi heittiö-munkki toistamiseen, ja hän jatkoi:
"Waan minä voin sinun pelastaa, jos lupaat täst'edes kohdella minua vähemmällä ylenkatseella."
"Sinun vaatimukses on luonnotointa", sanoi Mauno, joka astui hänen eteensä lepistöstä, "luuletkos kenenkään voivan sinua nähdä eli kuulla, ilman ylenkatsetta?"
"Mikä mies sinä olet?" kysyi Peregrinus ynseästi.
"Minä olen se mies, joka aivon sinun panna näyttämään, kumpiko sinä olet, susiko lampaan nahassa, vai aasi jalopeuran nahassa. Minä olen kyllä nähnyt sotaisia veitikoita munkkein puvussa, vaan sinä oletkin muuttanut muotos, ja pelkään sinulta puuttuvan tarpeellista miehuutta kalvan kantoon."
Tästä Peregrinus sydäntyi, ja nyt käytiin miekkasille.
Waan munkki ei pidellyt kalpaansa taitavasti; Mauno sivalti sen hänen kädestänsä, ja hän olis ollut kuoleman oma, ellei Mauno olis hänen sallinut rauhassa paeta. Ja Peregrinus pakenikin niin sukkelaa kuin ikänä mies taitaa paeta.
Nämät tapaukset eivät vieneet pitkää aikaa, ja niiden päätettyä kääntyi Mauno tytön puoleen, joka niitä oli ääneti katsellut.
"Erinomainen onni, mahdan sanoa", lausui Mauno, "saattaa minun toisteen tänään luoksesi; minä olen eksynyt matkallani ja kiitän lempeää sattumusta, joka minun tänne johdatti."