Tuolla tulee Pelastaja. Ei hän kiellä, Kun hän näkee Kyyneleeni Poskilleni Jäätyneenä, Wie hän, vie hän Minun heikon Heityväisen Kerjäläisen Täältä kylmän Kourasista, Täältä kuolon Kahlehista, Saattaa ihmisasumiin, Kuulee rukoukseni, Kuulee huokaukseni.
Riennä, riennä turvakseni Jopa kohta saavuttaa — Auta, kuule kurjan ääni, Älä, älä jätä vaan. Kuule, kuule rukous, Kerjäläisen huokaus.
Woi hän menee, ei hän kuule Muista tyly vaivaista, Etpä tulevankaan luule Koston kerran taivaasta. Muista silloin rukous, Kerjäläisen huokaus.
Sydän synkkä oli sulla, Kova, kylmä, raudasta. Tilille sun täytyy tulla, Kerran nousta haudasta. Muista silloin rukous, Kerjäläisin huokaus.
Älä tuomiolla kiellä Kovuuttasi armotoin, Älä — mitä näen tiellä! Kuka tuolla makaa noin — Muista nyt jo rukous, Kerjäläisen huokaus.
Pian kosto Kohtasikin, Pian murti, Maahan sorti. Ei nyt enää Sydämesi Synkkä syki, Ei nyt enää Kerjäläisen Walitusta Korva kuule, Käsi on jo Hermotonna, Silmän säihky Sammununna, Kasvot lunta Waaleammat. Niin on — niin on — Tuolla tuolla Taivahassa Kaiken Luoja Kaikki säätää, Kaikki hänen Wallassansa. Hän on kovan Lannistaja Hän on heikon Pelastaja.
Yksin hän on minunkin Tuki, turva viimeinen.
Rauta.
Suossa synnyin, suossa kasvoin Wenyin suossa viatoinna Äitin armahan povella, Mannun maammoni sylissä, Poistoin purpuran punaisna Ruskeaisna ruostehena.
Ilkeä inehmon lapsi, Minun suostani sivalsi, Ryösti rinnoilta emoni, Otti ikiorjaksensa.