Waan heillä ei ollut aikaa ihmetellä, he olivat tähän tulleet keskustelemaan asioitansa, heidän oli pitää käräjiä.
Wanhat puhuivat ja neuvottelivat, tavallisuuden jälkeen, nuoret seisoivat joutseinsa nojalla ja kuultelivat nöyryydessä vanhain sanoja.
Heidän puheensa ei ollut lohduttavaa, eikä heidän neuvottelonsa valmistuneet, sillä he olivat äskein vihollisilta lyödyn ja hajoitetun kansan jäännöksiä.
Birger Jarl, se mainio Ruotsin sankari, oli paraikaa Hämeessä, hän oli voittanut Hämäläiset miekalla ja hajoittanut heidän väkensä.
Tässä oli saapuvilla monta niistä, jotka olivat sotineet häntä vastaan ja joiden oli täytynyt paeta. He olivat nyt uudestansa kokountuneet neuvottelemaan ja päättämään mitä oli tehtävä asiain näin ollessa.
Joka heidän tässä näki, havaitsi pian että heitä oli kova onni kohdannut; epäilys kajasti monen silmistä, erittäin vanhain, ehkä nuorten katsanto vielä oli rohkea.
Selvästi näkyi heillä ei olevan ketään nimen omaan johdattajaa; jos he olisivatkin suostuneet seuraamaan jotakuta taitavaa ja urhollista päällikköä, niin heidän väkensä ja miehuutensa olis vieläkin ollut peljättävä Ruotsalaisille ja itse Birger Jarlelle.
Mutta eripuraisuus vallitsi heidän neuvoissansa, ja eripuraisuus on aina ollut kansain hävittäjä.
Toiset heistä ehdottelivat sodan pitkittämistä Ruotsalaisia vastaan, ja niiden puolella oli kaikki nuoret.
Toiset taas katsoivat kaiken vastustuksen turhaksi, heillä kun ei mitään varustusta, mitään asetta ollut Ruotsalaisten vertaista. Se oli kyllin havaittu viimeisessä tappelussa, miten Ruotsalaisten voitto parhaasta päästä oli tullut heidän parempain aseittensa tähden.