Muutamat pitivät otollisempana heittää koko vallan Ruotsalaisten haltuun, näin ahdingossa kun he olivat; ehkä Ruotsalaiset heitä puolustaisivat muilta vihollisilta.
Näin oltiin monella päällä, kun aivan uusi mies ilmestyi neuvo-kedolle. Se oli Peregrinus.
Hän ei ollut tuttu, paitsi muutamille, jotka hän oli saanut liittoonsa, ja joiden toimella hän oli heidän saanut tähän kokoon. Niillekin, liittolaisillensa, hän näytti oudolta hohtavassa sotapuvussansa, ja kun hän röykkeillä askeleilla kävi esille, niin kaikki hänelle antoivat tilaa.
Peregrinus astui kivelle, josta hän näkyi yli joukon.
Salama, joka silloin tällöin oli leimahdellut, leimahti nyt taas ja valaisi koko seudun, mutta kansan silmät oli käännetyt Peregrinusta kohden ja he kaikki näkivät miten ainoastaan hän loisti salaman valossa.
Hänen muotonsa oli siinä silmän-räpäyksessä jalomainen, ja kun hän nyt alkoi heille puhua, niin yleinen äänettömyys tuotti hänen sanoillensa tarkan kuulon.
"Te epäilette", sanoi hän, "enää voivanne mitään Ruotsalaisia vastaan ja heidän uutta jumalaansa, mutta minä sanon teille: Ukko ylijumala on teidän puolellanne ja hän puhuu teille poikki pilvien."
Samassa kuului ukkosen jylinä, sillä aika oli ehtinyt kulua salaman ja jylinän välillä.
Kaikki pitivät sitä Ukko ylijumalan puheena heille, niinkuin Peregrinus oli sanonut, vaan ei he tienneet, puhuiko Ukko vihassa vai mieli-suosiossa.
"Te kuulette hänen vakuutuksensa", huusi Peregrinus, "mutta te olette kauvan aikaa hänen unhottaneet ja sentähden hän vaatii uhria; muuten hänen vihansa yltyy."