"Pukehissa puhtaissa, Walkeissa vaatteissa Kultakangasta kutovi, Hopeista huolittavi Kultaisesta sukkulasta Pirralla hopeisella."
Waan hän oli ikävillänsä, neiti, ja hänen muistoonsa tunki runon sanat:
"Jos mun tuttuni tulisi."
Launi oli metsässä, ja Harmio. Molemmat he olisivat antaneet henkensä neidon edestä, jos olis vaadittu, mutta Launi paran oli kipu sydämessä, kun neidolla oli tuttava, joka hänen ainakin pian oli tuleva perimään.
Ehtoolla taas kaikki kokountuivat puiden juurelle, Olavuskin, joka näillä paikkakunnilla nyt sai rauhassa julistaa ristin-oppia.
Ainon mieli oli nähtävästi toisaalla, vaikka hän suositellen kohteli kotolaisia.
Waan pian hänen tarkasti kuultelevat korvansa havaitsivat jonkun tulon. Se olikin tunnettua hevosen juoksua. Mauno ratsasti kartanolle.
Ei Kalevala eikä Suomen muinaiset sadut ilmoita, millä tavoin nuorukainen silloin tervehti armastansa, syleilemällä vai suutelemalla, vai molemmillako. Lukia itse kuvailkoon, miten Mauno tultuansa tervehti Ainoa.
He erisivät toisista ja Mauno sanoi:
"Etpä usko, keneltäkä tuon sinulle terveiset, — itse Birger Jarlelta. Se jalo sankari on täydessä työssä vahvistaa valloituksensa. Hän rakentaa par'aikaa Hämeenlinnaa. Hän oli ensin vähän vihoissaan minulle, kun ma niin huonosti olin häntä auttanut tän maan voittoretkessä. Mutta kerrottuani hänelle, kuinka vähän sinä hyväksyit miekkani töitä, hän antoi minulle kaiken huolimattomuuteni anteeksi."