"Tyhmä hän kuitenkin oli, vaikk'enmä häntä moiti tyhmyydestänsä; se oli minun hyödykseni. Miekka oli tosin hyvä, mutta kyllä maksoikin. Näistä matkoista tänne villien joukkoon on sentään hyötynsä, ja kuka tänne muuten tuliskaan petoin ja pakkaisen kitaan?"
"Minun mielestäni", sanoi tytär, "se oli jalouden merkki, että hän maksoi ilman tinkimättä."
"Ja minun mielestäni", vastasi isä, "se oli tyhmyyden merkki, vaikka myöntää täytyy ettei hänen käytöksensä muuten ollut typerämäistä. Ken hän lienee ollut?"
Heidän puheensa keskeytyi, kun taas tuli kaupan tekijöitä.
Hetken perästä nähtiin tyttö ajavan vähässä reessä pulskealla hevosella. Hän laski Kokemäen joen liukkaalle jäälle, vaan sitä kohden, jota ei milloinkaan ajettu, ja jossa virtapaikat tekivät jään petolliseksi. Mutta samassa ilmaantui toinenkin reki ja hevonen samalle tielle. Sitä ajoi se äskeinen miekan ostaja, ja sen kulku oli tulinen, niin että se vähänpäästä alkoi saavuttaa edellisen. Waan sen edellisen kulku näytti siitä yltyvän, ja nyt nousi kova kilvan-ajo. Tyttö innostui ja yllytti hevostansa, ja he riensivät kaikkein nähden virtaa kohden, jonka nyt pakkaisella heiko jää peitti. Nuorukainen huusi ja viittasi, vaan se hurja kilvan-ajaja luuli hänen omaa hevoistansa kiihoittavan. Kuitenkin oli miekan ostajan hevonen vilkkaampi; se joutui toisen rinnalle ja sivutse, jossa nuorukainen tarttui suitsiin ja näyttäin kädellänsä vaarapaikkaa, ohjasi hän sen takasi samalle tielle, josta he tulleet olivat. Siinä hän sanoi neidolle jäähyväiset ja ajoi matkaansa.
Pyhän Henrikin Juhla.
Muutamme hetkeksi Turkuun, joka silloin oli alkanut virkansa, nimittäin olla Suomen historian ja sivistyksen keskustana. Turun linna oli jo puolitoista sataa vuotta seisonut Aurajoen suulla ja kuvastellut kopeata muotoansa Linnalahden mataliin laineihin, ja sen turvilla oli vähitellen asuntoja ilmaantunut pitkin Aurajokea Räntämäelle saakka, jossa Marian kirkko oli sata vuotta ollut Suomen kristikunnan pääkirkkona. Waan sillä ajalla oli useita kymmeniä vuosia Suomen kristittyin avulla ja kenties koko paavikunnan antamilla rakennettu Unikankarille Turun uljasta tuomiokirkkoa. Se oli valmistunut, ja siinä oli Suomen pispat jo pari kymmentä vuotta pitäneet juhlallisia kirkon-menoja, kunnes v. 1318 Wenäläiset tulivat ja polttivat kaupungin ja tuomio-kirkon, nimittäin sen ulko- ja sisä-kaunistukset; itse seinät ja sen ympäristöllä olevat varustukset jäivät luultavasti seisomaan — "autioina ja tyhjinä."
Neljä vuotta oli kulunut, ja vireä liikunta oli taas Aurajoella ja sen reunoilla. Airiston selällä lennätti vieno länsi-tuuli isompia ja vähempiä aluksia, valkosilla purjeilla. Ne riensivät kaikki linnaa kohden ja sen sivutse jokea ylöspäin tuomio-kirkon lähelle. Samassa näkyi myös maakunnasta kokountuvan suuri kansan-paljous Turkuun. Se oli kaunis aamu, kesäkuun 18 p.
Huomen-kello soi saarnaaja-munkkein kirkossa luostarimäellä. Tuomio-kirkko oli vielä kelloa vailla sitte viimeisen palon, ja messut väli-juhlina olivat pidetyt mainitussa luostari-kirkossa.
Mutta nyt oli suurempi juhla vietettävä ja se kansan-joukko, joka sitä kokountui viettämään, ei olisi mahtunut S:t Olavin luostariin messua kuulemaan.