Cætus noster lætus esto Pro Henrici sacro festo: Est lætandi causa præsto Præsulis celebritas. Quem eligit, quem dilexit, In sublime quem erexit Divina benignitas, etc.
[Meidän joukkom' iloitkoon, Henrikkimme juhla on, Syytä ompi ilohon Kaikell' kristikunnall'. Jumal' häntä rakasti, Sankariksens' valitsi, Nosti taivaan iloon, j.n.e.]
Kaikki kansa kumarteli hartaudella näille pyhille käviöille. Yleensä vallitsi syvä äänettömyys, paitsi munkkein veisu, joka tällä tavoin kuului sen somemmalta.
Nuorukainen, josta tässä olemme puhuneet ja jonka nimi oli Klaus Götrikkinen, loi huomaamatta silmänsä ammattilaisten nais-väen puoleen ja yhtäkkiä hänen lapsemaiset kasvonsa punehtuivat. Siellä oli se neito, jonka kanssa hän oli kilpaa ajanut Kokemäen joella. Neito havaitsi myös hänen, mutta peitti samassa kasvonsa, ja ne pyhät miehet olivat jo käyneet käymisensä ja palasivat kirkkoon, jossa vasta oikia juhla-meno pidettiin. Heitä seurasi sinne linna-herra ja hänen kumppaninsa, jotka jättivät hevosensa siksi aikaa palvelijain pidettäviksi. Sitte meni ammattilaiset vaimoneen ja lapsineen sekä muu kansa kirkkoon.
Se oli valaistu tuhansilla vaha-kynttilöillä, niinkuin silloin tapa oli keskellä suvista päivääkin; akkunat oli nimittäin siitä laadusta, ettei ne laskeneet suurta päivän valoa, ja itse juhla-päivän pyhyys vaati suuren kynttiläin paljouden.
Koetamme historian avulla tässä kertoa semmoisen kirkonmenon.
Tämän juhlan tähden oli keskelle kirkkoa tehty neljän kyynärän korkea ja kolmenkymmenen kyynärän pitkä lehteri, jonka päälle oli rakennettu alttari. Sata lamppua paloi lehterillä ja niin paljo kynttilöitä kuin vaan mahtui. Laattialla, jokaisen pylvään juurella, suitsi pyhää savua ja mirrhamia.
Pispa ja papit nousivat lehterille ja laskevat pyhän luu-arkun alttarille. Pispa veisasi latinan kielellä: "Tule pyhä henki Luoja!" jonka jälkeen litania veisattiin. Sitte piti pispa latinaisen messun, johon laulajisto usein vastasi: "te rogamus, audi nos." [Sinua rukoilemme, kuule meitä.]
Arkku kannettiin tämän jälkeen laattialle, jossa kansa pääsi sitä kumartaen rukoilemaan, ja sen eteen uhraamaan antimia, jotka käytettiin kirkon hyväksi. Kaiken tämän päätettyä tapahtui ihme-töitä, joita papit salaisesti tekivät, kiihoittaaksensa kansan hartautta. — Tulen-soittoja leimahteli halmeissa edes-takasin. Eläviä kyyhkysiä, öyletin kappaleita, eläviä varpusia, pyitä ja peiposia lenteli sinne tänne tulen loistossa.
Kirkonmeno oli päätetty. Kansa oli hajonnut sinne tänne, kaupoillensa ja askareillensa. Muutamat kaupungin lähellä asuvista palasivat kotiinsakin, ja Aurajoella kiikkui taas useat veneet levitetyillä purjeilla.