"Sinä olet paennut kotoas", jatkoi sama ääni, "ja, antaessas itses matkalle outoon maahan, olet sinä menettänyt omaisuutes ja vapasukuiset oikeutes."
Neiti nousi rukoilevalta asemaltansa.
"Pyhä Maria on lukenut sen sinulle synniksi", lisäsi se salassa oleva puhuja.
"Minä olen paennut väkivaltaa", sanoi tyttö, "minä olen orpo, vaan Heinrich Rathsmann on isäni ystävä, ja kun eivät ne minua suojelleet, joiden velvollisuutena se oli, niin minun täytyi paeta hänen kanssansa, varjellakseni vapauteni, jos kohta omaisuuteni sillä menetinkin."
"Mutta sinä olet vihoittanut sen mahtavan ritari Eberkopfin, joka on meidän pyhän kristi-kirkon paras ystävä, ja hän on saanut toimeen sen, että sinua pidetään väärä-uskoisena ja oikian kirkon helmasta langenneena."
Kun muistamme että tätä puhetta pidettiin Domenico -veljesten luostari-kappelissa, heidän, jotka niinä vuosi-satoina olivat rajumpia väärä-uskoisten hätyyttäjiä kaikissa Europan maissa, jotka kuuluivat paavin alle, ja joiden vallassa ne hirmuiset tutkimo-oikeudet olivat, niin tämmöinen julistus kuului varalliselta sille, jota se koski.
"Pyhä Maria kantaa samaa mieltä sinua kohtaan, kuin hänen kirkkonsakin", sanoi se outo puhuja; "hän sammuttaa valonsa sinulta."
Ja ikäänkuin tuntumatoin tuuli olisi lennähtänyt kirkon läpitse, niin kaikki kynttilät sammui, ja syvä hämärä jäi siaan.
Mutta neidon silmissä muuttui kaikki synkeäksi; hän oli isätöin ja äiditöin, ja vainottuna pahain ihmisten ahneudelta ja himoilta, oli hänen täytynyt jättää suloisen kotonsa ja matkustaa kolkkiin maihin, joissa hän kuitenkin oli toivonut saavansa elää rauhassa, vaan häntä seurasi sama vaino, minne hän ikänä joutui, ja kun itse pyhä neitsykin hänen kielsi, niin hän tunsi olevansa oikein hyljätty. Hänen silmänsä pimenivät ja hän olis vaipunut siihen paikkaan, ellei joku outo, voimallinen käsivarsi olis häntä pidellyt ja vienyt hänen pois…
Hän tunsi lempeän ilta-tuulen virvoittavan kasvojansa; kukkasten löyhky tuli häntä vastaan. Hän avasi silmänsä, ja kirkkaasti laskeuva kesä-aurinko häikäsi niitä. Hänen edessänsä oli avara laakso, jonka pohjassa joki juoksi; pitkin laaksoa oli huoneita, se oli Turku.