Mutta täällä pohjolassa tapahtuu usein, että kun aurinko luulee pääsneensä parhaalle voitolle, ja aikoo palata maan etelä-puoliskoa lämmittämään, niin silloinpa tulee Pimentolasta se kylmä, kuolettava hengen-veto, joka saattaa meren aaltoilemaan ja jähdyttää auringon säteet ja tekee hallan-panolla nuorista hedelmöitsevistä tähkäpäistä lopun.
Nytkin tuli päivän seisahduksen aikana se jäinen henkäys pohjaisesta, ja peitti taivaan ja auringon synkeillä rae-vaaruilla.
Myrsky nousi ja meri rupesi ankarasti kuohumaan.
Sen aallot nousivat nousemistaan ja virtailivat ensinnä vähempinä valko-päinä haahden perä-keulaa ja laitoja vastaan; mutta pian ne kohosivat monta vertaa korkeammalle laitoja ja nostivat aluksen toisinaan ylös harjallensa, ja taas toisinaan he sen paiskasivat syvään syvyyteen.
Rakeitten sade pimenti koko lakeuden ja peitti näky-alan. Purjeet oli riistettävät, ettei laiva uppoisi. Tuuli vinkui nuorissa ja purje-pielissä, jotka notkistuivat ja tärisivät myrskyssä.
Matkasta ei enää ollut lukuakaan, kun vaan päästäisiin raju-ilman edellä pakoon, ettei hukuttaisi.
Siihen aikaan ei vielä yleisesti käytetty kompassia, vaikka se jo oli tunnettu, eikä siis laivamies tiennyt minne oli kulkua pitää, jos niin tapahtui, että sumu eli sade peitti näky-alan, taikka jos oltiin aavalla merellä, jossa ei muuta näkynyt kuin vesi ja taivas.
Selkeällä säällä otti perämies osviitan yöllä tähdeistä ja päivällä auringosta; mutta kun ne olivat näkymättömissä, puuttui häneltä kaikki ohjeet.
Nyt siis oli haahden kulkeminen silmissä-sokein Itämerellä, ilman tiestä vähääkän tietämättä, ollen joka hetki vaarassa nieltää aalloilta.
Siihen aikaan oli merimies paljoa enemmän kuin nyt ilman ja aaltoin vallassa; ei silloin vielä käyty valtamerta Indiassa eikä Amerikassa. Nyt voi purjehtiva jotenkin vastustaa vaaroja täydellisemmästi rakennetuilla aluksillansa, syvemmällä purjehdus-taidollansa, meri-kartoilla, aika-mittareilla, näkö-putkilla, kompasseilla, höyry-voimalla j.n.e.